perjantai 28. lokakuuta 2016

Ripaus joulun tunnelmaa


Lumi oli ja meni, mutta se sai aikaan ihanan joulun odotuksen tunnelman.
Ihan vielä en alkanut joululaatikoita käydä läpi, mutta hain kuitenkin pihalta vähän vihreää maljakkoon takan kulmalle ja ostin itselleni joululehden. Aloin myös suunnitella blogin joulukalenteria.
Joulufiilis kasvanee entisestään sunnuntaina, kun pääsen Pökkylän punaselle tuvalle bloggaajaystävien kanssa fiilistelemään ja ehkäpä pieniä hankintoja tekemään.

Sitä ennen pidetään omien lasten kanssa huomenna pienet Halloween-kemut.

Ihanaa viikonloppua kaikille!




7 kommenttia:

  1. Kyllä havut tuovat joulun tunnetta, mutta eivät silti liikaa! Jätän huomisen väliin sittenkin, kun tällä viikolla on ollut kiirusta ja rahaakin on palanut sen verran, että Hesan reissullekin on ihan pakko jättää vähän. Kivaa tapaamista teille <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Havut on ihania ♥ Pökkylään kannattaa kyllä lähteä ihan pelkän tunnelman ja herkkujen takia 😊

      Poista

Pienetkin kommentit ilahduttavat minua suuresti!