perjantai 10. helmikuuta 2017

Kun yhteen päivään mahtuu paljon


  




Toisin kuin näistä rauhallisista kotikuvista voi päätellä, on tähän päivään mahtunut paljon. Tavalliseenkin perjantaihin mahtuu, mutta tähän vielä enemmän.

Työpäivän jälkeen lasten ja kavereiden kuskaus tanssitunnille Ouluun, tanssitunnilta takaisin Liminkaan jääkiekkotreeneihin, jääkiekkotreenien aikana lentokentälle ja nyt ollaankin jo vietetty ilta Helsingissä.

Kuopuksen kanssa lähdettiin kahdenkeskistä lomaviikonloppua viettämään samoissa tunnelmissa kuin arvioita puolet muistakin lentokoneen matkustajista - Disney on Ice -showta katsomaan ja siinä samassa pääkaupungin elämään tutustumaan ja tuttuja näkemään.

Kuvat on otettu sen reilun tunnin aikana, jonka ehdin tänään kotona viettää. 
En malttanut olla käyttämättä sitä kameran parissa, kun ystävä toi eilen ihanat tulppaanit meidän keittiötä ja olohuonetta sulostuttamaan.

Ihanaa viikonloppua - oli se sitten rentouttava tai tällainen touhukas niinkuin meillä tällä kertaa!

1 kommentti:

  1. Oikein ihanaa viikonloppua. Toivottavasti teidän kuopus tykkää jääshowsta.

    VastaaPoista

Pienetkin kommentit ilahduttavat minua suuresti!