torstai 26. lokakuuta 2017

Kullan kanssa Katinkullassa


Me saimme mieheni kanssa aivan mielettömän hienon tilaisuuden päästä Holiday Club Katinkultaan "Kullan kanssa" -lomatestaajiksi. Lasten tultua kouluikään niin heidän kuin meidän aikuistenkin harrastusmäärä on kasvanut ja arki-illat ovat muuttuneet entistä kiireisemmiksi. Kaiken tohinan keskellä on hyvä, jos ehtii puolison kanssa käytännön asioista sopia, ja toisen seurasta nauttiminen jää todella vähälle. Erityisen hektistä on syksyisin, kun ympärivuotisten harrastusten lisäksi mies metsästää ja viikonloput menevät niissä merkeissä.

Tällaiset paripäiväiset, jolloin on aikaa keskittyä vain meidän kahden tarpeisiin, ovat valtavan tärkeitä parisuhteen hyvinvoinnin kannalta. Tuntuu suorastaan ihmeelliseltä, miten ajatukset ja toiveet menevät yksiin, ja kaikki on niin helppoa, kun ulkopuoliset paineet ja aikataulut eivät aseta rajoituksia. Molemmista löytyy aivan erilaista toisen kuuntelemisen ja joustamisen taitoa, kun tilanne on rento ja kiireetön.

Lomatestaajahakemusta tehdessämme toivoimme pääsevämme Katinkultaan. Se on paikkana meille melko tuttu, olemme viettäneet siellä loman jos toisenkin koko perheellä. Emme kuitenkaan ikinä ennen ihan kahdestaan. Oulun seudulta Vuokattiin on järkevä matka ja tekemistä riittää kaikkina vuodeaikoina. Kylpylän, keilauksen ja muiden sisäaktiviteettien lisäksi on paljon mukavia ulkoilureittejä kierrettäväksi. Mies viihtyy metsässä ja minä olen todella mukavuudenhaluinen, joten tällaiset lomat, joilla voimme yhdistää ulkoilun luonnossa ravintolaruokailuihin ja hotellin mukavuuksiin, sopivat meille ehdottomasti parhaiten.


Toissaltana Vuokattiin pääseminen meni myöhäiseksi. Perillä oli ihana löytää tilavan hotellihuoneen perukoilta kylmä kouhuviinipullo, hedelmiä ja suklaata. Niiden avulla pääsi heti lomafiilikseen!
Nälkä kolotteli jo molempien vatsaa, joten alkumaljojen jälkeen suuntasimme O'Learysin sporttibaariin täyttävälle illalliselle. Alkupalaksi yhdessä nautitut pulled pork nachot ja Death by chocolate -suklaakakku kruunasivat kokonaisuuden. Illan päälle ei virtaa riittänyt enää muuhun kuin hotellihuoneen sängylle lösähtämiseen ja reality-maratoniin telkkarista.


Eilisaamun aloitimme reippaasti ja suuntasimme heti aamupalan jälkeen Vuokatinvaaralle ulkoilemaan. Valitsimme urheasti kymmenen kilometrin mittaisen Sapporon reitin, jossa kiivettiin vaaraa ylös-alas välillä juurakoidenkin keskellä. Kuuma tuli nousuissa ja välillä taas helpommala osuudella kylmä, kun vaatteet alkoivat olla hiestä märät. Ai että tuntui hyvältä saada posket oikein punaisiksi ja ajatus hotellilla odottavasta kuumakivihieronnasta ja poreisiin pulahtamiselta houkutteli entistäkin enemmän urheilusuorituksen jälkeen.




Ennen hierontaa ehdimme vielä lounassalaateille Classic Pizzaan. Kevyt salaattilounas oli aivan täydellinen valinta edellisillan ähkyn jälkeen ja täyttävistä salaateista jäikin aivan ihana olo.




Hierontoihin pääsimme molemmat yhtä aikaa. Mies oli valinnut klassisen hieronnan, mutta minä halusin kokeilla jotain vähän erilaista ja menin kuumakivihierontaan. En olisi voinut tehdä parempaa päätöstä! Tunnelma hierontahuoneessa oli rauhoittava, kaunis musiikki soi sopivan hiljaisesti taustalla ja lämpimät kivet olivat juuri sitä, mitä kaipasin ulkoa jäänyttä pientä palelua helpottamaan. Olisin voinut vaikka nukahtaa. Aivan huikeaa olisi ollut, jos olisimme päässeet hierontaan yhdessä sen sijaan, että nyt olimme eri huoneissa, vaikka yhtä aikaa. Onneksi kuitenkin tästäkin kokemuksesta tuli yhteinen, koska Katinkullan Harmony Spassa pääsee hoidon jälkeen vielä rentoutumaan löhötuoleihin ja nauttimaan kupin teetä tai vettä. Siinä makailimme hetken jos toisenkin tunnelmasta, lehdistä ja lämpimästä juomasta nauttien ihan kahdestaan. 



Rento olo jatkui hoitolan jälkeen. Kylpytakit päälle, tohvelit jalkaan, pienen voimienkeräystauko huoneessa ja saunoihin ja poreisiin jatkamaan samalla linjalla.


Saunoimme molemmat niin hartaasti, että jälkihien lämmittäessä meitä tarkenimme vilvoitella ja nauttia lasilliset kuohuvaa huoneen terassilla kylpylästä tultua.

 

Illalla päätimme ruokailla A'la Carte -ravintolassa, jossa oli fiilikseen sopiva rauhallinen ja kiireetön tunnelma, kauniit sävyt kattauksessa ja kynttilänvaloa. Nautimme illallisesta pitkän kaavan mukaan ja jokainen annos voitti kaikki odotukset. Alkusalaatit olivat taivaalliset, pääruokapihvit suussasulavat ja pannacotta vei kielen mennessään.

Siinä istuessa tuumimme, että pitäisi useamminkin tehdä tällaisia irtiottoja ja käydä syömässä ihan rauhassa koko kolmen ruokalajin illallinen tai vaikkapa ottaa tavaksi välillä valmistaa kotonakin kiireetön viikonloppuruokailu. Miten pienellä sitä saisikaan vähän luksusta elämään ja pienen pysäytyksen kiireen keskellä! Se aika pitäisi vaan malttaa ottaa ja unohtaa ympäröivä kaaos hetkeksi.


Illaksi olimme vielä varanneet keilaradan. Taisipa olla ensimmäinen kerta ikinä, että olimme ihan kahdestaan keilaamassa! Oli todella hauskaa ja kumpikin kilpaili enemmän itseään kuin toista vastaan, ei minusta miehelle ollut oikeaa vastusta. Kahdestaan keilatessa oli ihan ranne koetuksella, niin paljon ehti tunnin aika palloa vierittää.



Tälle kotiinlähtöpäivälle oli varattu huoneen myöhäisempi luovutusaika. Se mahdollisti lenkkeilyn ja kylpylästä nauttimisen vielä ennen kotimatkaa. Eilisen haastavan lenkin vastapainoksi valitsimme tänään Katinkullasta lähtevän Lampipolun, joka tarjosi helposti käveltävän maaston ja kauniita maisemia lammelta toisellle siirtyessä. Tämänkin jälkeen oli palkitsevaa siirtyä kylpylän saunamaailmaan rentoutumaan.

Saunamaailmassa on tällaiselle kylmäverikölle mieluisimmat poreammeet, koska niiden vesi on lämpimintä. Nautin siellä pitkään ja löysin tuttua juttuseuraa, mutta mieluusti olisin senkin hetken jakanut miehen kanssa yhdessä. Ehkäpä tässä olisikin yksi hyvä vinkki sinne Holiday Clubin suuntaan: Aikuisten saunamaailma, johon sekä miehet että naiset pääsevät. 






Ennen kotimatkaa tankattiin mahat täyteen Classic Pizzassa, joka ei petä koskaan. Mies halusi ottaa eilen hyväksi havaitsemansa salaatin, itse en voinut otta käyttämättä tilaisuutta syödä ehkä koko Suomen parasta pitsaa.


Miniloma on enemmän kuin onnistunut. On vaikea nimetä mitään erityistä kohokohtaa, sillä koko paketti täyden kympin arvoinen. Kenties kaikista paras olo oli sillä hetkellä, kun päästiin pitkän lenkin, maittavan luonaan ja rentouttavan hieronnan jälkeen pulahtamaan yhdessä poreisiin.
Jos pitäisi viisi vinkkiä antaan romanttisen kylpyläloman viettoon, nostaisin ehkä seuraavat esille:

1. Urheilkaa ensin, hypätkää rentouttaviin poreisiin sen jälkeen
2. Nauttikaa ruokailuista rauhassa, keskittykää toisiinne
3. Tehdää sellaisia asioita yhdessä, joita ei arjessa tule tehtyä/
kokeilkaa jotain uutta harrastetta, hemmotteluhoitoa tms.
4. Ottakaa vähintään yksi yhteiskuva, jonka avulla voitte fiilistellä tunnelmia jälkikäteen
5. Välttäkää aikatauluja, menkää fiiliksen mukaan

 Hienointa tällaisessa kahdenkeskisessä luksusajassa on se, että itselle jää sen jälkeenkin ihanan kutkuttava onnen tunne ja kiitollisuus siitä omasta puolisosta, jonka kanssa tällaista voi kokea.
Yhdessä vietetyt kiireettömät ja romanttiset hetket kantavat pitkään eteenpäin, hyvillä muistoilla jaksaa niiden vaikeampienkin hetkien yli. 

Kylpyläloma, jossa kaikki on aivan äärellä ja helposti saavatilla, tarjoaa parhaat mahdolliset puitteet kiireettömään rentoutumiseen.

Kiitos Holiday Club ja Katinkulta!

Saamamme palvelu oli aivan ensiluokkaista niin vastaanotossa, harrasteissa ja hieronnoissa kuin ravintoloissakin.

8 kommenttia:

  1. Rentoutumislomanne kuulosti täyden kympin lomalta. Miten tuollaisen lomatestailuun haetaan?? En ole tuollaisesta koskaan kuullutkaan. Vai oliko siihen tietty aika milloin testailuun voi hakea?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Loma oli aivan huippu! Holiday Club haki tässä jokin aika sitten (olisiko siitä nyt vajaa pari kuukautta) kymmentä pariskuntaa lomatestaajiksi eri kylpylöihinsä. Hausta ilmoitettiin Holiday Clubin Instassa ja Facessa. Hakemuksia oli tullut lähes 4000, joten olimme tosi onnekkaita, että tulimme valituiksi. En tiedä, tuleeko Holiday Clubilla olemaan jatkossa vastaavia kampanjoita, kannattaa seurailla noita sivuja!

      Poista
  2. Voi miten ihanaa, että pääsitte kaksin viettämään aikaa.
    Ihanan näköinen paikka tuo Katinkulta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä ihanaa - ja Katinkulta on huippu paikka! Siellä on panostettu erilaisiin aktiviteetteihin, joten tekemistä riittää 😊

      Poista
  3. Kuulostaa ihan luksukselta arjen keskellä, tuollainen viikonloppu tekisi hyvää silloin tällöin!
    Monipuolista ohjelmaa ja vaihtoehtoja ruokailuille, lisäksi tuo skumppaylläri ekana iltana oli mukava bonus ♥
    Saattaisin hyvinkin tän perusteella varata tuollaisen hemmottelu viikonlopun!

    VastaaPoista
  4. Kuuluiko tähän lasten hoito kotiin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ei nyt sentään, enkä olisi kyllä vieraille halunnut lapsia jättääkään. Minulla on onneksi ihana äiti, joka mielellään hoitaa, kun vaan aikatauluihin sopii ja nyt hänkin oli lomalla.

      Poista

Pienetkin kommentit ilahduttavat minua suuresti!