sunnuntai 29. lokakuuta 2017

Kummituskahvit


Pitäisi aina olla tarkkana, kun aloittaa jonkin perinteen lasten kanssa. Sen saattaa oikeastaan tehdä ihan vahingossakin. Saa vaan kivan idean ja järjestää juhlat tai jotain muuta pientä ja jatkossa lapset osaavat olla sitä vailla. Näin meillä on ainakin tämän Halloweenin kanssa käynyt. Eipä sillä, onneksi minä tykkään järjestää ja touhuta, jos aikaa vaan riittää, ja löydettiinhän me tänäkin vuonna sopiva rako pienille kummituskahveille.

Vitosluokkalainen sai (onneksi :D) kutsun kaksiinkin Halloween-bileisiin, joten oma järjestämispaine jäi vain kahden pienemmän suhteen. Molemmille kutsuttiin pari kaveria ja itselläkin oli erittäin onnistunut ilta, kun heidän vanhempansa tulivat myös kahvittelemaan. Lapset leikkivät piilosta, me aikuiset ehdimme vaihtaa kuulumiset, jutella ja nauraa. Kylläpä kannatti nähdä tämä erittäin kohtuullinen vaiva!

Ohjelmaa en luvannut lapsille järjestää, mutta sen verran tein, että keitin spagetit ja laitoin "madot" kulhoon piiloon ja käskin jokaisen kaivella yhden helmen matojen joukosta ennen kuin pääsi pöytään herkuttelemaan.

Tarjolla oli muumionakkeja, kummitustikkareita ja -marenkeja, mutakakkua kummitusmarengeilla koristeltuna ja juustokakkua, johon pursotin sulalla suklaalla hämähäkinseitin. Kakut olivat todella herkullisia ja marengit onnistuivat paremmin kuin ikinä ennen. 

Linkit ohjeisiin alla:











  

8 kommenttia:

  1. Huh huh,sanattomaks vetää!! Oot sä kyl kekseliäs ja energine 😊 En ikin olis pystyn tollasiin taideteoksiin. Teidän lasten kelppa 👍🎈🎂🎃🍭🍨
    Terkkui Raumalt

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No voi kiitos 😄 Eihän nämä nyt mitkään mahdottomat hommat ollu 😀 Koristeet oli jo valmiina edellisiltä vuosilta ja netti on ideoita pullollaan.

      Poista
  2. Onpa ihanat koristeet ja tarjoilut. Meillä vietettiin pienimuotoisesti Halloweenia parina päivänä. Ja blogiarvonnan voittajat sain selville äsken.

    VastaaPoista
  3. Emmä kestä miten hauskat tarjoilut olet laittanut! :D Ihan huiput noi nakkimuumiotkin! Meillä juhlitaan vasta tulevana viikonloppuna Halloweenia, joten täytyy ihan pistää korvan taa nämä reseptit! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana, jos näistä oli iloa 😄 Nakkimuumiot oli kyllä tosi helpot tehdä ja maistuivat hyvin makean väliin 😊

      Poista

Pienetkin kommentit ilahduttavat minua suuresti!