torstai 7. joulukuuta 2017

Seitsemäs: Vuoden muistot seinälle



Voitte varmaan arvata, että tällaisella bloggaajalla kamera kulkee mukana koko ajan ja kuvia kertyy P A L J O N...

Olen koonnut lapsille kaikille omia kuvakirjoja, mutta nyt prosessi laahaa pahasti jäljessä eivätkä edes vuoden 2016 kuvat ole vielä kansissa.

Kuvakirjoja odotellessa halusin kuitenkin koota tämän vuoden kuvamuistoja meille esiin. Tilasin satunnaisen erän vuoden tähtihetkistä ja nyt ne on koottu meidän olohuoneeseen joulukuuseksi. Eihän tuosta kuusesta kovin kaunista tullut (varsinkin kun menin onneton vahingossa tilaamaan kuvat kirkkaana, vaikka tarkoitus oli tilata mattana...), mutta on sitä kuulkaa mukava tuijotella ja palauttaa noita kaikkia vuoteen mahtuneita ihania asioita ja ihmisiä mieleen.

Kuvat on kiinnitetty seinään Teippitarjan todella laadukkalla washiteipillä. Se pitää, vaikka on noin kapeaa. Olen tällekin joululle jo pari rullallista teippaillut sinne tänne, teippihulluus on iskenyt valokuvahulluuden lisäksi :D



5 kommenttia:

  1. Kuvakirjaa pitäisi tehdä myös täällä,mutta taitaa olla edellenenkin tekemätä.Olen tykästynyt noihin ja on kiva katsella kirjoja jälkeenpäin;ei paksuja albumeja,jotka vie tilaa kaapissa tai valokuvien kiinnitystä.Kirja on kätevä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen täysin samaa mieltä! Kuvakirjat ovat ihania, kun ne menevät niin pieneen tilaan. Ja onhan niitä vaan ihana selailla ja palata muistoihin aina silloi tällöin, lapsetkin nauttivaat!

      Poista
  2. Kuvakirjaa pitäisi tehdä myös täällä,mutta taitaa olla edellenenkin tekemätä.Olen tykästynyt noihin ja on kiva katsella kirjoja jälkeenpäin;ei paksuja albumeja,jotka vie tilaa kaapissa tai valokuvien kiinnitystä.Kirja on kätevä!

    VastaaPoista
  3. Minusta tuo kuusi on aivan ihana ja wautsi mikä idea itsessään jo!
    Mukavaa torstaita Hansu <3

    VastaaPoista

Pienetkin kommentit ilahduttavat minua suuresti!