keskiviikko 31. elokuuta 2016

Elokuulle heipat

Siinä missä kesä-heinäkuu meni reissatessa, elokuussa olen tainnut olla vain yhden yön poissa kotona. Tämä on toki näkynyt myös blogissa paluuna lisääntyvään määrään koti- ja sisustusaiheisia postauksia. Ylivoimaisesti eniten kiinnostuneita lukijoita on kerännyt postaus H&M:ltä tilaamastani jättikokoisesta olohuoneen matosta (klik).

Työt ovat alkaneet, mutta syksy on ollut työhistoriani kevyin ja aikaa muullekin on jäänyt. Pojan jalkkis on haukannut tästä ajasta suuren osan. Elo-syyskuu tuntuu olevan aivan täynnä kaiken maailman turnauksia, ja sen myötä myös treenitahti on kova. Kun poika lisäksi aloitti jääkiekon, on tokaluokkalaisen kalenteri meidän perheen täysin. Tyttöjen harrastuksen alkavat käynnistyä vasta ensi viikolla. Jalkkiksen lisäksi olen siis ehtinyt kiertää vaatekutsuja ja järjestää sellaiset itse, laittaa lasten huoneita uuteen uskoon, pestä sohvanpäällisiä (projekti tosin on edelleen vähän kesken) ja pyörittää kirpparipöytää. On herkuteltu yksin ja ystävien kanssa ja nautittu ulkoilmasta silloin, kun aurinko on sattunut paistamaan. 

On toki myös väännetty tuntikaupalla läksyjä ja mietitty pää kuumana, mitä ruokaa sitä taas laittaisi ja kuka sen jaksaisi tehdä. Arki on tullut jäädäkseen.

Tervetuloa syksy!

3 kommenttia:

  1. Sisustusinto vaan kummasti pukkaa päälle,kun illat hämärtyy.Meillä koottiin uusi pöytä keittiöön,tuolit sitten seuraavaksi etsintään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi että, mulla on kans jo pitkään ollut haaveissa uusi pöytä keittiöön! Pesänrakennusvietti tosiaan nousee, kun syksy tekee tuloaan ja alkaa viettää enemmän aikaa kotona ja sisällä.

      Poista
  2. Kuulostaa tutulta :) Ihana arki..mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista

Pienetkin kommentit ilahduttavat minua suuresti!