perjantai 5. kesäkuuta 2015

Kolmas kerta toden sanoo



Kyllä on lomailu kiireistä, kun ei ehdi koneen ääressä istua ja valokuvata. Reissussa ei olla vielä oltu, mutta päivät on vierähtäneet kotihommissa, illat lasten urheiluharrastuksissa.

Tänään tein hikihatussa yllä olevaa kakkua. Toiveissa synttärisankarilla oli valkoinen, makaava yksisarvinen, jolla on sateenkaaren värinen harja. Huh, kun hikea pukkasi jo tuossa vaiheessa, eikä tästä haasteesta ihan helpolla selvittykään.

Yksisarvisen muovailin jo pari päivää sitten ja se onnistui kohtuudella Youtubesta löytyneiden varsin hyvien ohjeiden avulla. Kuvittelin, että kakun viimeistely olisi helppo juttu, kun koriste oli valmiina, mutta väärässä olin. Ajatus oli pursottaa alimmat reunat, mutta pursotukset ensinnäkin näyttivät kamalista ja toisekseen osa niistä tippui pöydälle. Päätin kaapia ne pois ja leikata sokerimassasta suikaleen alareunaan ja peittää saumaan pursotetuilla ruusukkeilla. Suikale alkoi repeillä ja pursotukset valua pitkin kakkua. Kaavin nekin pois ja kolmas, lopullinen versio oli värkkätä vaaleanpunaiset ja keltaiset kolmiot saumaa peittämään. Esikoinen kommentoi kakun nähdessään, että se näyttää ihan meksikolaiselta hatulta. Aika riemunkirjava siitä kieltämättä tuli kaikkien peittely-yritysten jälkeen. Huh huh! Miksi sitä aina kuvittelee osaavansa enempi kuin osaa ja sitten saa tehdä tosissaan töitä, että kehtaa edes luovuttaa kakkua eteenpäin?!? :D

8 kommenttia:

  1. Minusta siitä tuli oikein onnistunut ja upea.
    Kyllä tuon kehtaa eteenpäin kiikuttaa :)

    VastaaPoista
  2. Lapset ne ei paljon kommenteissaan vanhempiaan säästele. :) Kyllä minä ainakin uskon, että osaaminen on enemmänkin tahtotila. Ja kakku on kyllä hieno. Kauniit värit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Lasten suusta totuus kuuluu ;) Osaaminen todellakin on pitkälti tahtotila!

      Poista
  3. Siis niin on kyllä ä kaunis kaķku ♡♡

    VastaaPoista
  4. No siis musta tuo kakku on ainakin aivan superihana!! Tytärkin ihastuksesta huokaili :)

    VastaaPoista

Pienetkin kommentit ilahduttavat minua suuresti!