torstai 18. kesäkuuta 2015

Viirinauha Tilda-kankaiden jämistä


Siskon häihin on enää kaksi yötä ja tämä päivä on mennyt juhlapaikkaa koristellessa ja kakkuja täyttäessä. Kuviakin räpsin, mutta en ehtinyt vielä sieltä tunnelmia poimia. Häävalmistelujen lisäksi tähän viikkoon on mahtunut monta pientä ompelutyötä. Alla olevan tyynyn ompelin pari viikkoa sitten Tildan kankaista. Noista tilkuista jäi muutamia yli ja päätin käyttää ne pieneen viirinauhaan, jonka viimeistelin pitsinauhalla. Nyt se(kin) koristaa pikkuprinsessan sänkynä toimivaa vanhaa puusohvaa. 



Sohvan taustalla oleva seinä kaipaa käsittelyä. Helppo vaihtoehto olisi maalata lasikuitutapetin päälle, mutta voi että tekisi mieli kokeilla lasikuituseinän tasoittamista ja tapetointia muulla tapetilla. Niistä kokemuksista olen ennenkin kysellyt, mutta onko jollain kerto omakohtaisia kokemuksia lasikuitutapetin tasoittamisesta...?


12 kommenttia:

  1. Suloiset viirit!
    Kauniita kuoseja!
    Ihanaa häiden huumaa sinne ja keskikesän taikaa!

    VastaaPoista
  2. Ihana viirinauha! Nuo tildan kankaat on vaan niin herkkuja <3 Ja tuo sohva on muuten aivan ihana harmaaksi maalattuna! Oih <3 Ihanaa keskikesän juhlaa sinne häiden merkeissä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Pitäs vielä tuo takana oleva seinä saada oikeasti valkoiseksiniin pääsisi sohvan väri paremmin oikeuksiinsa :) mukavaa juhannusta!

      Poista
  3. Voi miten kaunis viirinauha <3
    Oikein mukavaa juhannusta.

    VastaaPoista
  4. Kaunis viirinauha ja ihanat värit <3 Tuosta lasikuitutapetin tasoittamisestahan meillä on ennenkin ollut juttua. Se on meilläkin ollut jo pitkään mielessä, haaveilen josko kesän aikana saatais homma alulle! Tosin monta muutakin projektia on työn alla, joten voi venyäkin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olis niin mukava kuulla joltain kokemuksia, onko homma onnistunut vai miten on mennyt. Katsotaan, milloin itse uskaltaudun kokeilemaan vai uskaltaudunko.

      Poista
  5. Voi, kun söpö pikkunen viirinauha. Hyvää juhannusta naapuriin!

    VastaaPoista
  6. Jos en ihan väärin muista niin yhet kaverit on tasottaneet ja sitten maalanneet. Sanoivat että tosi helposti näkyy ja tulee jälkiä... Jos vaikka tuolin pukkaa seinään kiinni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Okei, ei kuulosta kovin hyvältä :/ Tuota yläkertaa oon ajatellu, että siellä vois kokeilla, kun on hämärämpi tila eikä virheet näy niin selvästi. Olohuoneeseen ei uskaltais :D

      Poista

Pienetkin kommentit ilahduttavat minua suuresti!