keskiviikko 17. kesäkuuta 2015

Pisteet Lintsille!


Palaillaanpa vielä hetkeksi ajassa viime viikkoon ja Helsingin reissuun. Lähtöpäivänä päätettiin pitkän jahkailun jälkeen mennä pojan kanssa Linnanmäelle huvittelemaan. Ennakko-odotus oli, että jos sinne menee, on ostettava rannekkeet molemmille ja kallis päivä on luvassa. Hölmöyksissäni en perehtynyt asiaan sen paremmin ja niinpä enempää miettimättä päädyinkin tekemään näin. Päivän mittaan tulin kuitenkin siihen tulokseen, että olisi hyvin pärjätty ilman rannekkeitakin. Lintsillä on nykyään tosi monta maksutonta laitetta pienille lapsille. Meidän eskarilainen ei ole mikään hurjapää ja hän olisi varmasti ollut ihan tyytyväinen, jos olisi kierrelty vain ne ilmaiset vekottimet. Rannekkeista säästyneet rahat olisi osin voinut käyttää peleihin, jotka kiinnostivat poikaa melkein laitteita enemmän. 

Minusta on ihan loistava juttu, että Linnanmäelle voi oikeasti mennä viettämään aikaa muutenkin kuin ranneke kourassa! Ilmaisten laitteiden lisäksi pääsi veloituksetta mm. hauskaan vesilabyrinttiin, jossa poika ja eno itsensä kastelivat - ja hassut peilit saavat aina naurut aikaan.

Olihan meillä toki hauskaa myös laitteissa yhdessä (varsinkin oma suosikkini, yllä olevassa kuvassa näkyvät Hiphop sai hersyvät naurut pojalta aikaan), mutta hyvä tietää, että viihtyisään puistoon voi mennä piipahtamaan ilman mahdotonta laiterumbaa ja rahankulutustakin! 



4 kommenttia:

  1. Hyvä tietää noista ilmaisistakin laitteista. Meillä taas on kummatkin lapset sellaisia hurjapäitä, että tämän mamman sydän on sykkyrällään, kun he menevät mitä hurjimpiin laitteisiin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on esikoinen kans semmonen hurjapää, että äitiä hirvittää :D Sen takia onkin jännä, että muuten vilkkaampi ja menevämpi keskimmäinen tyytyy laitteissa vähän rauhallisempaan tahtiin.

      Poista
  2. Hyvä tietää, että kaikki ei siellä maksakaan. Ollaan muutamana kesänä käyty Särkkiksessä, kun tykkään (ja lapsetkin tykkää) delfinaariosta, eläintarhasta ja koiramäestä laitteiden lisäksi, mutta nyt vois kyllä kokeilla vaihteeksi Linnanmäkeäkin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta tuo oli älyttömän hyvä lisä pikkulapsiperheille, ettei kaikesta tarvitse maksaa! Särkänniemessä oon ollu paljon tyytymättömämpi hinnoitteluun, vaikka muuten Särkkä on kyllä kiva paikka.

      Poista

Pienetkin kommentit ilahduttavat minua suuresti!