tiistai 9. kesäkuuta 2015

Reissussa yhden lapsen kanssa


Terkkuja pääkaupungista!

Kaksi vuotta sitten lähdin aika lailla ex tempore Helsinkiin kahdestaan esikoisen kanssa. Tuosta alkoi nyt jo oikeastaan meidän perheen perinteeksi muodostunut tapa matkustaa yhden lapsen kanssa kerrallaan. Toki me joku lomareissu joka kesä tehdään koko perheelläkin, mutta tämä kahdestaan matkustaminen on siihen hyvä lisä, koska minä olen huomattavasti innokkaampi reissaamaan kuin mieheni. Näin minä pääsen useamman kerran kesässä lomamatkalle ja pystyn tarjoamaan jokaiselle lapselle kahdenkeskistä aikaa päivän tai parin ajan. Sopii meidän perheelle loistavasti.

Nykyään matkustamisen Oulusta käsin tekee helpoksi superedullinen lentotarjonta. Sadalla eurolla saimme menopaluun Helsinkiin kahdelle ja Tallinnan risteily A-luokan hytissä maksoi 50€. Siihen muutamat pikaruuat ja tuliaiset päälle ja silti budjetti pysyy kohtuullisena. Tosin aina ei tarvitse lähteä näinkään kauas. Viime vuonna olimme pojan kanssa yhden yön hotellissa Kuopiossa, kun tytöt majailivat 25 kilometrin päässä siitä mummolassa, ja toissa vuonna vietimme yhden päivän Oulussa liikennepuistossa, leffassa ja kaupunkijuna-ajelulla.

Alla vähän tämänkertaisia lomatunnelmia. Huomenna ehditään vielä täällä Helsingissä tehdä enojen kanssa jotain mukavaa, illalla lennetään kotiin.











5 kommenttia:

  1. Ihanan trendikäs seuralainen sinulla :) ja mahtavia kuvia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kyllä tosiaan kelpaa tuon pikkumiehen kanssa matkustaa, ihanaa seuraa <3

      Poista
  2. Ihania lomakuvia ja fiilistä! Edullisesti olette lennot saaneet :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, mukavaa oli! Minusta tuntuu, että Norwegianilla on nykyään ihan jatkuvasti noita edullisia tarjouksia 25€/suunta. Ihanan helpoksi tekee matkustamisen täältä!

      Poista
  3. :) On kyllä aika onnekkaat lapset kun on tommonen äiti! Nää on varmasti kyllä nii ihania hetkiä! Oi jospa oisin saanut olla mukana ;) (t. pikkusisko jos ei nimi näy. Pitää tuota profiilia vähän katsella kohta kun se on nyt uudella nimellä)

    VastaaPoista

Pienetkin kommentit ilahduttavat minua suuresti!