keskiviikko 3. elokuuta 2016

Helvetinjärven kansallipuistossa


Viime viikonlopun retkikohteeksi valikoitui Helvetinjärven kansallispuisto Ruovedellä. Olimme lähteneet aamulla Siilinjärveltä Kuopion kupeesta, jonne jätimme lapset ja yöksi tähtäsimme Tampereelle, josta matka jatkui seuraavana päivänä Turkuun synttärijuhliin. Mies ei kaupunkilomista perusta ja itsekin olen alkanut nauttia näistä luontokohteista yhä enemmän (varsinkin viime vuoden Kolin reissun tekemän vaikutuksen jälkeen - klik), joten uuden Kansallispuiston valloittaminen tuntui hyvältä ratkaisulta ja osoittautui semmoiseksi.

Matka Jyväskylän kohdilta Ruovedelle taittui Keuruun ja kauniiden järvimaisemien läpi, ihailtavaa riitti auton ikkunasta vaikka kuinka.

Kunnon eräretkeilijää minusta ei helpolla saa ja pidempi vaeltaminen rinkan ja teltan kanssa ajatuksena hieman hirvittää, joten tällaiset helpot päiväretkikohteet ovat suosiossa. Helvetinjärven kansallispuistossa kierrettiin noin neljän kilometrin mittainen Helvetistä itään -kierros, joka huipentui Helvetinkolulle. Merkittyjä reittejä olisi kuitenkin nelisenkymmentä kilometriä, jos aikaa ja intoa olisi pidemmälle pysähdykselle. Reitti oli ainakin näin kuivalla ja aurinkoisella ilmalla suhteellisen helppokulkuinen, sillä koko matkalla oli leveä polku, pitkospuut tai portaat. Nousut ja laskut toki saivat meidät Pohjanmaan lakeuksilta tulevat välillä hieman huohottamaan.

Suosittelen!

Uskon, että me suunnitellaan joku kansallispuistovisiitti myös ensi kesälle. Hyviä vinkkejä tulvi jo Facebookiin tutuilta, kiitos niistä! Lisääkin saa antaa.

  





8 kommenttia:

  1. Oot käynyt helvetissä ja tullut takaisin.
    Tuo helvetti vaan on kyllä upea, toinen ei ehkä niinkään :D

    VastaaPoista
  2. Tuo on niin upea paikka, joka kesäinen retkikohde :) postasin itse muutama päivä sitten samasta aiheesta :)

    VastaaPoista
  3. Kuusamossa on monia ihania päiväpatikkareittejä. Myöskään Riisitunturille ei ole sieltä pitkä matka. Se on oikein viehättävä paikka. Ja yöpyähän voi Rukalla, Tropiikissa ja mökkimajoitusta on tarjolla vaikka kuinka paljon. Hakojärven kelomajoja voin suositella, kivalla paikalla. Ja koiran voi ottaa mukaan.

    VastaaPoista
  4. Olette ajelleet meidän nurkilla! Täällä järviä, nousuja ja laskuja riittää! Upeita kuvia kolulta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan se mukavannäköistä, kun on vähän muotoja maassa 😊 Kaunis paikka!

      Poista

Pienetkin kommentit ilahduttavat minua suuresti!