torstai 4. elokuuta 2016

Pyynikillä


Tampereella olen monet kerrat käynyt, siellä itse asiassa syntynyt ja ensimmäisen elinvuoteni asunutkin, mutta ikinä ennen en ole pysähtynyt nauttimaan Pyynikin maisemista ja tarjonnasta niinkuin viime viikonloppuna. Näkötornin ohikin olen monesti kävellyt, mutta ensimmäistä kertaa nousimme varta vasten tornille kuuluisia munkkeja maistamaan ja maisemia tornista katsomaan. Näkymät olivat uskomattomat. Vaikka torni ei älyttömän korkea olekaan, lisää sijainti harjun päällä sen korkeutta reilusti kaupungin ylle. Ja munkit maineensa veroisia!

Alhaalla järvenrannassa oli niin ikään ihanat maisemat ja hiekkarannat, ja olisihan tuolla ollut tennistä, minigolfia ja vaikka mitä muutakin. Joku porukka oli suppailemaan lähdössä.

Päädyimme valitsemaan hotelliksi Scandic Rosendahlin Pyynikillä, koska se oli koiran kanssa kaupungin keskustaa helpompi vaihtoehto, ja valinta osui kyllä ihan loistavaksi. Nautimme kesäaamusta Pyynikillä aivan valtavasti. 

Yksi pala Tamperetta, vähän erilainen kuin edellinen visiitti pari viikkoa aiemmin (klik).









4 kommenttia:

  1. Kiva täällä sängynpohjalla alkaa nyt haaveilemaan munkeista :)
    Ehkäpä näen kohta sokerisia unia.

    VastaaPoista
  2. Mäkin olen syntynyt Tampereella ja ekan puoli vuotta siellä asunut. Käynytkin monesti, mutten ehkä pyynikillä (jos en ihan pienenä). Ihanat kuvat sulla sieltä.
    Osallistu Riviera Maisonin pyyhkeiden arvontaan mun blogissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika hauska, että sinulla on samanlainen historia :) Tampere olisi kyllä ihana kaupunki asua edelleenkin.

      Poista

Pienetkin kommentit ilahduttavat minua suuresti!