tiistai 6. kesäkuuta 2017

The Table ja uudistunut Amarillo! Joko sinulla on oma nojatuolipaikka varattuna?



Hauskoja yllätyksiä, uusia tuttavia, herkullista ruokaa, riittävästi juomaa ja rentoa illanviettoa - niistä on Amarillon uusi The Table tehty. Illallinen ja illanvietto kaikilla mausteilla. Meidän tavisten Vain elämää tai Supertähdet.

Saimme miehen kanssa kunnian käydä testaamassa The Table -konseptia Oulun uudistuneessa Amarillossa. Kotoa lähtiessä olimme suoraan sanottuna aivan kysymysmerkkinä, emme yhtään tienneet mihin olimme menossa. Skeptisesti arvelimme, onko Amarillo kuitenkaan niin kovin paljoa muuttunut. Ei sillä, että sekään olisi haitannut, sillä Amarillo on aina ollut luottovalinta, kun on lähdetty ravintolaan syömään. Perille päästyämme saimme yllättyä positiivisesti. Ravintolan sisustus oli täysin uudistunut, ei olisi samaksi paikaksi enää tunnistanut. Trendikkäät kuparielementit ja sopivan rosoinen ilme yhdistettynä tyylikkäisiin yksityiskohtiin oli kutsuva. Uudistuneeseen ruokalistaan emme hoksanneet perehtyä, sillä illan menu oli meille valmiiksi mietitty ja hyvä niin - saimme erinomaista ruokaa kangistumatta perinteisiin kaavoihin (Chicken pocketiin :D).

Yllätykset eivät loppuneet ovella, vaan päinvastoin vasta alkoivat siitä. Koko illan saimme elää sopivassa jännityksessä aina seuraavaa vaihetta (ruokaa, juomaa, ohjelmanumeroa) odottaen. Reilu parituntinen ennestään vieraassa seurassa vierähti kuin siivillä. Mieskin viihtyi hyvin seitsemän naisen seurassa, vaikka istuimme eri puolilla pöytää (vai juuri siksi? ;)). Häntä tosin jälkikäteen harmitti, että emme porukalla saaneet tuhottua kaikkea tarjottua ruokaa sen erinomaisesta mausta huolimatta. Sitä vaan oli niin paljon.

Ruoka todella oli vertaansa vailla ja herkullinen, näyttävä jälkiruoka kruunasi makuelämyksen.

The Table ei ole pelkkä illallinen. Se on mielenkiintoinen, uudenlainen elämys ja loistava tapa viettää seurallista iltaa. Kuvista voitte päätellä kaikenlaista, mutta yksityiskohtia en halua paljastaa. Ne kannattaa itse kokea. Muuta ei tarvita kuin avointa mieltä ja riittävästi aikaa nauttia kiirettömästä illasta, jota olisi voinut jatkaa The Pöydän hyvällä pohjustuksella pikkutunneille asti.

Illallisen loppuvaiheissa meille selvisi illan normaalihinta. Olisimme itse kuvitelleet sen olevan ainakin tuplasti enemmän! Paikan voi varata yksin tai yhdessä kaverin/kavereiden kanssa. The Table järjestetään joka perjantai ja lauantai klo 20. Oman paikan voi varata soittamalla tältä sivulta löytyvään numeroon.

Suosittelemme!























Yhteistyöpostaus

4 kommenttia:

  1. Onpa kivan näköinen paikka ja kiva kun pääsitte yhdessä paikkaa testaamaan.
    Mukavaa keskiviikkoa sinulle ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä ihana päästä viettämään iltaa miehen kanssa ❤

      Poista
  2. No mitäs se sitten maksaa tuo the Table ja onko kalliskin henkeä kohden? 😁

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos oikein muistan, niin 49,90€ ilman S-etukorttia ja 44,90€ S-etukortilla. Hinta sisältää alku-, pää ja jälkiruuan sekä juomat 😊

      Poista

Pienetkin kommentit ilahduttavat minua suuresti!