keskiviikko 24. kesäkuuta 2015

Pikkupupu isommalle kaveriksi



Toinen (tai kolmas) viime viikon ompeluprojekti oli tämä pikkupupu Tildan valmiista paketista. Isomman samasta paketista ompelin jo aikaa sitten, mutta se sai hetken odottaa kaveria. Alunperin ajattelin pupuja kuopuksen huoneeseen yläkertaan, mutta ne ovat niin söpöt, etten malttanutkaan kiikuttaa niitä yläkertaan, vaan saivat ainakin toistaiseksi jäädä olohuoneen sohvalle asumaan.

Tildan pupuompelupaketin ostin kangaskauppa Signorinasta. Näppärää, kun kaikki tarvittava oli samassa paketissa ja ohjeet mukana. Muuten ei olisi tullut tällaisia näillä ompelutaidoilla tehtyä.

Nyt on vähän orpo olo, kun ei ole yhtään projektia kesken. Aivan ihmeellisen toimettomana olen ollut jo useamman päivän - mitä nyt toki siivoillut, kokannut ja pyykännyt. Minua niin polttelisi päästä yläkerran lasikuitutapetin kimppuun, mutta lupasin miehelle, etten vielä tällä viikolla ala sotkea. Siitä pakkeloinnista ja hiomisesta tulee melkoinen sotku, eikä huoneessa ole ovea, joten tarkkaan saa siivoilla, ettei joka paikka ole pölyä täynnä. Ensi viikolla ehkä sitten, jos huonot ilmat jatkuu.




P.S. Onko kellään antaa vinkkejä Toscanan lomalle...?

8 kommenttia:

  1. Voi miten suloisia puput ovat nyt yhdessä <3

    VastaaPoista
  2. Oi miten suloisia ovat molemmat pupuset :)

    VastaaPoista
  3. Voi mitä ihanuuksia täällä oli taas postaukset tulvillaan!! Näin kesällä kun niin harvoin tulee koneella oltua,niin saa sitten ahmia paljon ihanuuksia kerralla :) Tosi hyvä idea tuo tyynyliinojen ompelu koriliinoista! Kiitos vinkistä! Ne GG:n tyynyliinat kun ei ihan halpoja ole.. tolleenhan pääsee paaaaljon halvemmalla! Pitää laittaa korvan taakse ;)
    Ihanaa kesän jatkoa sinulle!

    VastaaPoista

Pienetkin kommentit ilahduttavat minua suuresti!