tiistai 9. helmikuuta 2016

Lasten ompeluksia




Viime viikolla oli jälleen kerran todella ylpeä omasta tyttärestäni ja hänen oma-aloitteisuudestaan. Hän löysi vanhasta TopModel -lehdesta ohjeen ja kaavan pienen pussukan ompeluun, kaiveli sopivat tilkut minun kangasjämälaatikostani ja alkoi ommella. Apua pyytämättä hän noudatti lehden ohjeita ja surautti pussukat kaikille sisaruksille.

Sen lisäksi, että iloisena ihastelin tytön omatoimisuutta, olin kiitollinen myös laadukkaasta TopModel-lehdestä. Lehti on tullut tytölle jo pari vuotta ja hän aina palaa vanhoihinkin lehtiin ja löytää niistä toteuttamiskelpoisia ideoita. Siinä on niin askartelua kuin kampauksiakin ja vaikka mitä muuta.

Tämän pussukan ompeluun tarvittiin vähän A4-kokoista paria pienemmät suorakaiteen muotoiset palat kahta eri kangasta. Kankaat laitettiin  oikeat puolet vastakkain ja ommeltiin kiinni toisiinsa. Vain pieni aukko jätettiin kääntämistä varten. Aukon tyttö parsi käsin ja tämän jälkeen silitti kankaat äidin valvonnan alla. Suorakaiteen  muotoinen kaksinkertaiseksi ommeltu kangas taitettiin kolmeen osaan niin, että kahdesta osasta muodostui pussi, kolmannesta pieni läppä. Pussin sivut ommeltin siksakilla kiinni. Läppään tyttö ompeli koristenauhoja siksakilla kiinni. Lopuksi laitettiin pari palaa tarranauhaa kiinnitystä varten. Ohjeessa tarranauhakaistaleet oli ommeltu käsin, mutta tässä kohtaa minä tulin apuun ja ompelin ne tytön puolesta koneella.


4 kommenttia:

  1. Ihanat pussukat on tyttö tehnyt1 Kyllä äiti saakin olla ylpeä tyttärestään. Ompelu on niin kiva ja hyödyllinen harrastus, että on kiva, kun lapsetkin siitä innostuvat. Eivät sitten ole niitä uusavuttomia nuoria aikuisia. t.Maija (myrskyluodolle.blogspot.com)

    VastaaPoista
  2. Onpa hienot pussukat ja ihanat kankaatkin. Taitava ompelija siellä teillä asustaa, hienoa <3

    VastaaPoista
  3. On aivan mielettömän kivat pussukat ja kankaat!

    VastaaPoista

Pienetkin kommentit ilahduttavat minua suuresti!