sunnuntai 3. huhtikuuta 2016

Sunnuntaifiilis




Tämän viikonlopun ohjelmassa oli naisten mökkireissu. Milloinhan lie tällaista on tapahtunut viimeksi? Yksi keikka tulee mieleen muutaman vuoden takaa, olisiko se ainoa laatuaan ennen tätä. Toivottavasti jatkossa useammin.

Oli ihana jutustella, saunoa, herkutella, ihmetellä maailmaa, hiihdellä ja nauraa yhdessä viiden työkaverin kanssa. Töissä ei tahdo juuri aikaa jäädä sosiaaliseen kanssakäymiseen ja tällaisina hetkinä sitä aina herää siihen, miten vähän sitä ihmisiä ympärillään tuntee. Toivottavasti saamme seuraavalle reissulle vielä isomman porukan kasaan, naisiahan meillä töissä riittää!

Mökkireissu kaveriporukalla tuli siinäkin mielessä tarpeeseen, että olen tänä talvena usempaan kertaan ajatellut, ettei minulla oikein ole ystäviä, joiden kanssa viettää aikaa: purkaa huolia ja rentoutua. Onhan minulla perhe, mies joka kyllä kuuntelee, mutta lisäksi kaipaisin niitä luottoystäviä, toisia naisia, ympärilleni.

Minulla on kyllä paljon kavereita, todella paljon tuttavia. Mutta oikeita ystäviä, joille voisi soittaa tarpeen tulleen. Sellaisia, jotka kutsuisivat kahville tai poikkeaisivat käymään, parantamaan maailmaa, tai joiden kanssa tehtäisiin jotain yhdessä, ei oikein ole. Ja niitä olen vähitellen alkanut todella kaivata.

Ehkä se johtuu myös ajan vähyydestä, ettei itsekään tule oltua niin kovin aktiivinen. Toisaalta siitä, että tuntuu, että kaikilla niillä ihanilla ihmisillä, joita tuntee, on kuitenkin toisia läheisempiä ystäviä, joiden kanssa he viettävät aikaa. Ei kehtaa kysyä. Jossain minun puheliaan ulkokuoreni sisällä asuu ujo, pieni tyttö, joka kokee todella helposti jäävänsä ulkopuolelle, tulevansa torjutuksi. Pitää yrittää tarttua itseään niskasta kiinni.

Menipä synkäksi. Onkohan tämä nyt jotain viikonlopun ilonpidon jälkeistä morkkista vai johtuuko elämän pohdinta suru-uutisesta, jonka tänään herättyäni ensimmäisenä Facebookista luin.

Minulla siis oikeasti oli tosi mukava viikonloppu, josta ainoa visuaalinen todistusaineisto on Instasta löytyvät kuvat hiihtoretkeltä ja Antti Tuiskun keikalta. Kamera jäi kerrankin tietoisesti kotiin ja yllä oleva kuvat on napattu iltapäivällä reissulta palattua.

Oli aivan ihana palata kotiin halien ja pusujen vastaanottamana. Ikävä oli perheellä ollut, vaikka hyvin olivat pärjänneet. Pilkillä käyneet ja Voicea katsoneet.

Nyt väsyttää niin, että loppuilta kuluu sohvalla Talo ja koti -lehden ja Hullujen päivien kuvaston kanssa.

14 kommenttia:

  1. Milenkiintoinen postaus! Ehkä pitäisi itse ottaa aktiivisesti yhteyttä, ehkä siitä voisi muodostua ystävyyssuhteitakin. Itsellä vähän sama tilanne nyt mieheni menehtymisen jälkeen ( 2,5 vuotta sitten)joten olen ollut paljon yksin, kun lapset asuu kaukana, enkä ole jaksanut hirveesti ystäviinkään pitää yhteyttä, kun ovat pariskuntia ja heillä on omat menot yhdessä, yleensä! Tepa Seinäjoelta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voimia Tepa sinulle, otahan tuttaviin yhteyttä! Minäkin yritän. Minullehan ei ole mitään dramaattista tapahtunut ja elämässä kaikki kuitenkin hyvin, joten tuntuu vähän typerältä sanoa mitään negatiivista. Ystäviä silti kaipaan lähelle.

      Poista
  2. Ystävien kanssa vietetty aika on kultaakin kalliimpaa <3
    Mukavaa sunnuntai-iltaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Outi! Ystävät on tärkeitä. Siksi sitä toivoisikin pääsevänsä jotain ystävää sillä tavalla lähelle, että olisi se oma porukka, oma ystävä tai ystäviä, joille soittaa oloissa ja suruissa.

      Poista
  3. Heippa! Tämä on ihana blogi ja kivoja kuvia kaikista sisutus ym. jutuista. Mutta tämä oli paras tekstinpätkä minkä olen tähän mennessä lukenut sinulta. Arvostan todella paljon, että avasit sisintäsi. Kun avaat sisimpäsi, löydät niitä todellisia ystäviä ❤ Olet ihana ja arvokas ja rakastettava ihminen. Uskaltaudu paljastaa se ujo tyttönenkin sisältäsi, se kannattaa. Ihanaa tulevaa viikkoa sinulle ja perheellesi ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihanasta kommentista ♥ Tuntuu toisaalta tyhmältä valitella tai surkutella, kun elämässä on kaikki ihan hyvin. Mutta toisaalta, ehkä liikaakin pidän sisintäni piilossa.

      Poista
  4. Kaimani, olen ollut tänään samoissa mietteissä. Ystäviä toki on, mutta aika ystävyyssuhteiden hoitamiseen tuntuu olevan kortilla omien ruuhkavuosien takia. Pirautin ystävälle pitkästä aikaa ja elämä kirkastui kummasti.

    VastaaPoista
  5. Hieno päivitys! Arvostan rehellisyyttäsi! Tästä on monelle lohdutusta, usko se! Tipa

    VastaaPoista
  6. Olipa hyvä teksti.. Tässä kiireisessä elämässä ystävyyssuhteet jää huonolle hoidolle. Oon huomannut itsekkin kaipaavani enempi ystävien kans oloa, perhe elämän rinnalle. Ei muutakun puhelin käteen ja rimpautteleen kavereille niin kyllä se ystävä löytyy!<3

    VastaaPoista
  7. Aika paljon tulee täällä Oulussa hengattua työkamujen kanssa minullakin koska ystäväni asuvat ympäri Suomea. Elämä kuljettanut kenet minnekin... Itsekään en ole täältä kotoisin. Välillä kaipaan itsekin kaveria, jonka kanssa lähteä vaikka lenkille tai kirppiksille. Minullakin kaikki muuten hyvin, ihana perhe, työ ja ihanat työkaverit.
    Hyvää kevättä sinulle!
    t:Sanna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin Sanna, kiitos että kommentoit. Mukava kuulla, ettei ole yksin ajatustensa kanssa.

      Poista

Pienetkin kommentit ilahduttavat minua suuresti!