tiistai 30. syyskuuta 2014

Kikkarat koulukuvaan

Esikoisella oli tänään koulukuvaus. Yleensä olen suunnitellut vaatteet hyvissä ajoin, nyt se jäi eilisiltaan. Tyttojen tanssitunnin ja omani välissä kiireessä katsastettiin, mitä kaapissa oli puhtaana ja päädyttiin valkoisen Guessin neulepaitaan ja farkkuihin. Hiuksiin tehtiin pikakiharat. Tämän sykerökiharavinkin taisin nähdä ensimmäisen kerran ihanassa Linnasalon elämää -blogissa.


Hiukset rullattiin pyörittelemällä sykeröille ja renksuilla kiinni, aamulla oli pää täynnä korkkiruuveja. Vähempikin määrä sykeröitä olisi riittänyt, mutta tähänkään ei  mennyt kuin noin 20 minuuttia illasta ja hetki aamusta sykeröiden avaamiseen.

Eniten odotan (ja jännitän) aina sisaruskuvausta, mutta se otetaan vasta ensi viikolla päiväkodin kuvauksen yhteydessä. Peukut pystyyn hyvien kuvien puolesta!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Pienetkin kommentit ilahduttavat minua suuresti!