Ihana ilma tänään - hiki tuli, kun lähti töistä kuoritakki päällä eikä ihme, sillä auton mittari näytti 19 astetta. Ihan loistava aloitus syyskuulle!
Kotiin tultua päästettiin meidän huomenna kolme kuukautta täyttävä koiravauva pihalle nauttimaan säästä, seurasta ja liikkumatilasta. Ja pitkästä aikaa sain myös napsittua kuvia tästä hurjaa vauhtia kasvavasta perheen kuopuksesta. Täältä löytyy kuvia siitä päivästä, kun pikkuinen haettiin meille.
On myös uskomatonta, miten nopeasti koiranpentu oppii. Eipä osaa ihmisvauva kolmekuisena odottaa ruokaa rauhassa paikallaan, tulla luokse kutsuttaessa, kävellä vierellä - ei ylipäätään juosta ja leikkiä.
Kirjoittelin blogiin ensimmäisinä päivinä siitä, miten meidän lapset (3,5-vuotiasta kuopusta lukuun ottamatta) pelkäsivät koiria aivan valtavasti ja oma pentukin hirvitti kovasti. Alkutaival olikin yhtä koiran tutustuttamista lapsiin ja lasten totuttamista koiraan, aikuisten valvonnassa. Nyt vihdoin lapset uskaltavat touhuta yksin koiran kanssa ja me aikuiset uskallamme luottaa, että he pärjäävät pieniä hetkiä koiran kanssa ilman valvontaa.
3,5-vuotias kuopus on alusta asti paininut pennun kanssa ja tarkkana saa olla, että opettaa hänelle rajoja, mitä koiran kanssa voi tehdä ja mitä ei. Hän ei säikähdä, vaikka pentu välillä ottaa hampaansa käyttöön, vaan halailee ja pussailee koiraa mielellään.
Eskarilainen tottui koiraan toisena. Hän on voimakasääninen ja saa pennun hienosti tottelemaan itseään ja toisaalta osaa leikittää pentua, ruokkia ja ulkoiluttaa omalla pihalla.
Tokaluokkalaisen pelko oli voimakkainta ja sen väistyminen vei pisimmän aikaa, mutta pari viikkoa sitten tapahtui jotakin ja yhtäkkiä tyttö uskalsi ottaa koiran syliin ja hoitaa sitä yksin.
Itsekään en ole mikään koiraihminen ollut ja koiranpentu otettiin miehen haaveesta, mutta miten sitä voisi olla kiintymättä tuollaiseen leikkisään suloisuuteen, joka nauttii huomiosta ja seurasta?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Pienetkin kommentit ilahduttavat minua suuresti!