keskiviikko 6. huhtikuuta 2016

Keväthäitä odotellaan, juhlamekkoja sovitellaan





Sattui kuulkaa niin ihanasti, että meidän neidit sai toisenkin käyttökerran näille ihanille Dollcaken mekoille, jotka tilattiin minun siskon häitä varten viime kesänä. Veljeni menee naimisiin toukokuussa ja tytöt saavat taas hienostella upeimmissa mekoissa, joita heidän kaapeistaan on ikinä löytynyt. Nyt ne vielä mahtuvat heidän päälleen, vuoden päästä olisi jo eri juttu.

Kauniille ulkonäölle on plussaa se, että materiaali on joustava ja mekot mukavantuntuiset päällä. Lisäksi on saanut pihakäytönkin jälkeen pesukoneessa puhtaaksi. Kotona näitä testaillaan ja näillä leikitään mielellään. Eilen mekko vedettiin päälle ja hiukset kiharalle ihan sen kunniaksi, että paras ystävä tuli kylään.

Niin ihanaa päästä taas läheisten ihmisten häihin. Tekee itsenkin niin onnelliseksi, kun joku tärkeä löytää rakkauden. Tällä kertaa emme ihan yhtä tiiviisti ole olleet häävalmisteluissa mukana kuin siskon häitä odotellessa vuosi sitten, mutta kutsukortteja olen päässyt askartelemaan ja kakut luvannut leipoa. H-hetki lähestyy ja kampaajakin olisi mukava tällä kertaa tuolle päivälle varata, ettei tarvitse omista ja tyttöjen kampauksista siinä kakkujen koristelun lomassa stressata.

6 kommenttia:

  1. Häät on niin ihania juhlia ja muistan nuo tyttöjen mekotkin. Aivan ihanaa kun pääsevät uudestaan käyttöön <3

    VastaaPoista
  2. Voi kumpa itekin pääsis häihin vieraaksi! Enpä ole ollut niissä pitkään aikaan. Mukava ois pukeutua kerrankin kunnolla :)
    t:Sanna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Häät on ihania ♥ Meillä meni monta vuotta, ettei häitä ollut, mutta viime kesänä päästiin useampiin häihin ja näyttää vielä buumi jatkuvan 😊

      Poista
  3. Ihanat kuvat! Mekin ehkä päästää piiiiitkästä aikaa häihin ja vielä ulkomaille :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Voi onpa ihana, tulee kaksi kärpästä yhdellä iskulla. Lomareissu ja juhlat ♥

      Poista

Pienetkin kommentit ilahduttavat minua suuresti!