lauantai 22. helmikuuta 2014

Pikkusisustusta, vuorossa vessa

Olen erittäin tyytyväinen meidän taloon, vaikka suurempia remontteja emme saunaa lukuun ottamatta ole tehneet. Pari huonetta kuitenkin pistää silmään ja niille haluaisi tehdä jotain. Yksi näistä on vessa - yksi kolmesta. Haluaisin vähintään vaihtaa kivikuvioisen pöytätason valkoiseksi. Koska olen ihan onneton remonttireiska (en ole ikinä oikein edes yrittänyt), saan odottaa sitä hetkeä, että miehellä löytyy aikaa ja motivaatiota. Sitä odotellessa voin tehdä vain pieniä kosmeettisia muutoksia, joihin jälleen kerran tyydyin ja nekin piristävät kummasta.

'
Ostin vessaan "Medicine - your private doctor" -lääkelaatikon ja sain samalla lisää tilaa kaappeihin, kun tyhjensin lääkkeet laatikkoon. Ehkä nyt saan oman kosmetiikkani mahtumaan kaappeihin.


Lisäksi ostin kauniit tähdenmuotoiset pyyhekyltit, vai miksi näitä sanotaan. Nyt iloitsen näistä vessassa käydessä, isompaa remppaa odotellessa. 



Hankinnat Kärkkäiseltä, josta saa aina pientä lääkettä sisustuskuumeeseen kohtuuhinnalla. Samanlainen lääkelaatikko olisi ollut tuplahintainen Kodin ykkösessä.

4 kommenttia:

  1. Tuo halpahallikin on hyvä sisustuskauppa romanttisen tyylin ystävällä. Oletko kuullu sellasesta kalvosta, jonka nimeä en nyt muista joku fix... rautakaupoista saa, kuten kontaktimuovi. SIllä moni nainen on rempannu keittiön ja vessan tasoja ;) Määkin halluisin pistää tuon meidän vessan uusiksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä, pitääpä selvitellä tuota! :) Halpa-Hallinkin oon tällä viikolla kierrelly. Tällä kertaa sieltä mukaan tarttui "vain" uusi kerniliina, mutta ihastelin ja hypistelin ja harkitsin sielläkin monenlaista. Onneksi meillä on nykyään tuo Halpa-Halli!

      Poista
  2. Millä teet kuvista tuollaisia? :)

    VastaaPoista

Pienetkin kommentit ilahduttavat minua suuresti!