sunnuntai 21. syyskuuta 2014

Juhlapäivä





Ihana viikonloppu takana: Kahdeksanvuotiaan juhlintaa, mukavaa jutustelua ja kahvittelua sukulaisten ja naapureiden kanssa, jalkapalloa ja onnistumisen elämyksiä. Nyt väsynyt, mutta onnellinen olo niin itsellä kuin lapsillakin. Juhlintaa jatketaan kaverisynttäreiden merkeissä ylihuomenna, mutta tänä iltana en enää tee sen eteen mitään vaan istun hetken rauhassa kynttilänvalossa ja sen jälkeen painun unille.


Varsinainen syntymäpäivä on vasta viikolla, mutta oli sovittu, että tyttö saa synttäriaamiaisen ja lahjat sänkyyn jo tänään. Arkiaamuna tulisi kuitenkin niin kiire. Leivän lisäksi tarjolla oli jälkkäriherkkuna kakkutikkari ja tarjottien koristeena valkoinen ruusu.



Tokaluokkalainen halusi juhliin mustavalkoiset koristukset ja sillä mentiin. Pop up -kemuilta (klik) saatiin printtituotteita ilmaiseksi ja tilattiin lisäksi sydänilmapalloja, muffinssivuokia, sokerikoristeita leivontaan, pari pompompia (loput tehtiin itse silkkipaperista) jne. Pöytään katettiin vanha valkoinen ruusuliina, jota koristeltiin mustalla satiininauhalla ja irtohelmillä.


Kaverisynttäreille en aio leipoa mitään jääkaapissa jo odottavien kakkutikkareiden ja marenkien lisäksi. Aikuisille oli tänään tarjolla vadelmatäytekakkua, porkkanakakkua ja pätkiskuppikakkuja.








Vaikka kotona juhlittiin synttäreitä, piti pikkuveljen päästä jalkapalloturnauksessa käymään. Turnaus alkoi jo eilen ja ensimmäistä kertaa koko kesän aikana joukkue pääsi oikein tosissaan peliin mukaan ja pelasi kaksi tasapeliä aikaisempia murskatappioiden jälkeen. Tästä ainakin meidän palloilija sai semmoisen innostuspuuskan, että ei aio kuulemma ikinä lopettaa jalkapalloa. Hyvää mieltä lisäsi tänään pelistä saatu Fair play -kortti. Ihanaa seurata tuota liikunnan ja onnistumisen elämysten tuomaa hyvää mieltä! Pelin jälkeen ehti vielä siskoa juhlimaan serkkujen ja naapurintyttöjen mieleisessä seurassa.


P.S. Tytön juhla-asu löytyi kirpparilta, ihanat kakkukorvikset tilattiin Elvarilta (klik).


4 kommenttia:

Pienetkin kommentit ilahduttavat minua suuresti!