sunnuntai 28. syyskuuta 2014

Virkattu tilkkumatto


Syksyn varmasin isoin käsityöprojekti, ontelokuteesta virkattu tilkkumatto, on nyt valmis, jee!

Idea lähti Asuntomessuilla bongaamastani virkatuista neliöistä kootusta matosta, kuva tuosta inspiraation lähteestä aikaisemmassa postauksessani täällä. Ajatus oli alunperin itsekin tehdän kahdentoista palan matto, mutta kun pääsin alkuun, päätinkin haluta isomman. Älkää edes kysykö, montako kiloa ontelokudetta tähän meni ;) Jonkinlaista matematiikkaa pystytte kyllä tekemään, että kilon kerästä Lilliä tuli kolme kokonaista palaista ja vähän jäi yli. 


Neliöt tein samalla tavoin kuin keväällä virkkaamiini rahinpäällisiin, juttua niistä täällä.
Virkatun kukkaneliön ohje löytyy alun perin VMSoma KOPPA -blogista täältä ja ohje toimii sellaisenaan ontelokuteella virkkaamiseen. Tein neliöt puikolla nro 8 Lilli -ontelokuteesta. Sen verran lisäsin linkin ohjeeseen, että virkkasin tummanharmaalla kierroksen pylväitä neliöiden ulkoreunoihin. 

Palaset yhdistin virkkaamalla ne piilosilmukoin kiinni toisiinsa.




Tässä matto vielä kokonaisuudessaan.


26 kommenttia:

  1. Voi että miten kaunis matto, ihanat värit ja tuo neliökuvio on tosi hieno.

    VastaaPoista
  2. Kysymys kuuluu miten tuon jaksaa puistella? :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nähtäväksi jää ;) Kyllä sitä jaksaa nostella, joten eiköhän se pidä vaan nostaa telineelle ja hakata. Pesu voikin sitte olla hankalampaa. Toisaalta yhden tai parin palan vaihtaminen uuteen ei tarvittaeissa ole kovin hankalaa. Ja ajattelinkin, että jos vaikka kyllästyy vaaleanpunaiseen, voi ne palat vaihtaa uusiin. Ja voihan tuon vaikka hajotta pariksi pienemmäksi matoksi.

      Poista
  3. Matto on todella kaunis! :) Olen vuosia jo aikonut tuollaisen väsätä, mutta vieläkään en ole löytänyt sille aikaa! Jospa minä tässä talven tullen innostuisin. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siitä se vähitellen tulee, kun vaan alkuun pääsee. Neliö kerrallaan :)

      Poista
  4. Uskomaton nainen kyllä oot :)
    Jotain kun päättää, niin sen se tekee.
    Todella kaunis matto!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D Kiitos! SEmmoinen vika minussa kieltämättä on, että mitään en osaa jättää kesken ;)

      Poista
  5. Voi että, ku ihana! Tosi kaunis.
    Pitääpä lähteä kudekauppaan :)
    E-R

    VastaaPoista
  6. Upea matto . Ihan mieletöntä miten joku tekee niin kauniita tekstiilejä kotiin ihan tuosta niin vain :) itse en osaa edes villasukkia kutoa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En minäkään ehkä villasukkia osaa kutoa :D Virkkaaminen ontelokuteesta on tosi helppoa ja nopsaa.

      Poista
  7. Tosi kaunis ja hauskakin vielä! Sopii hyvin noiden rahien kaveriksi :)
    Kivaa viikkoa sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin! Aika hauska tuo tosiaan on. Väreiltään passaa myös tytön huoneeseen ja yläkerran aulaan, jos alkaa olkkarissa kyllästyttää :)

      Poista
  8. Mahtavan kaunis matto ,tuosta tuli ideaa itsellekkin.Tyttik.

    VastaaPoista
  9. Nätti matto! :) kyllä sä oot sitten taitava!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Päättäväinen ainakin ;) kun jotain keksii, se pitää saada toteutettua :)

      Poista
  10. Miten ihmeessä yhdistät edellisen postauksen koiranpennun ja hienon olohuoneen maton ja kaikki muut ihanuudet? Eikö koira pissaa matolle, hypi sohvalle ja jyrsi tyynyt? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D Hyvä kysymys! Jyrsisi ja pissaisin varmasti, jos pääsisi näihin käsiksi, mutta meidän pentu ei pääse olohuoneeseen ollenkaan. On opetettu, ettei saa tulla sinne.

      Poista
  11. Upea lopputulos isosta työstä. Sopii rahienne pariksi. Miten olet ajatellut tuulettaa sitä, kun painaa noin vietävästi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Onhan tuo tosiaan painava, mutta kyllä sitä jaksaa kantaa - ei ehkä puistella. Voi nostaa mattotelineelle tai parvekkeen kaiteelle tuulettumaan ja tampata. Pesu onkin sitten melko haastavaa, mutta tuonhan saa aika helposti purettua pienemmiksi neliöks, kun on sellaisista koottu

      Poista

Pienetkin kommentit ilahduttavat minua suuresti!