Meillä on vallinnut järkyttävä kaaos siitä asti, kun aloitin pojan huoneessa rempan. Huonekalut ovat hakeneet paikkaansa ja hakevat edelleen, sillä ajatuksissa on siirtää myös pikkuneiti yläkertaan. Tänään sain kuitenkin pahimman kaaoksen purettua ja lähes kaikille tavaroille jonkin ainakin väliaikaisen paikan etsittyä.
Eteiseen ostin eilen Pökkylän Punasen tuvan poistoista Svaneforsin muovimaton. Hintaa oli enää reilu 30€ ja matto sopii täydellisesti vuosi sitten uusitun isomummon vanhan penkin kaveriksi. Materiaali on ihan optimaalinen eteiseen, koska se on helppo pitää puhtaana.
Punasesta tuvasta ostin lisäksi kahdella kympillä peilin, jonka tuunasin kaapissa viime kesästä asti odottaneella Mielikuvat-nettikaupasta saadulla tarralla. Samanlaisella tarralla koristelin viime kesänä maalaamani lasten keinutuolin. Peilikin etsii vielä paikkaansa, mutta toistaiseksi se on sijoitettuna olohuoneen sohvan yläpuolelle paikkaan, jossa on tähän asti roikkunut koristeluistimet. Ne oli jo kevään myötä laitettava odottamaan ensi talvea.
Pääsiäistä laitoin parin keltaisen kynttilän ja muutaman höyheneen verran ja tytöt aloittivat virpomavitsojen koristelun.
Loppuun vielä sneak peek pojan huoneesta. Verhot sain vähän ennen nukkumaanmenoa valmiiksi, joten lähipäivinä lisää kuvia. Vielä tosin odotellaan muutamaa koria, naulakkoa ja sisustustarraa, seinäkellokin on etsinnässä. Ja muutama kangas odottamassa ompelua. Mutta toisaalta, minä vaihdan sisustuksen yksityiskohtia niin usein, ettei mikään taida ikinä olla täysin valmista :D
Mahtava mattolöytö ☆ Pojan huone näyttää hyvältä
VastaaPoistaKiitos! Onneksi päädyin ottamaan maton, koon kanssa vähän arvoin :)
PoistaKivalta näyttää sinun ostoksesi :) Jään innolla odottelemaan muutoshuoneen kuvia :)
VastaaPoistaKiitos! Kuvia tulee pian. Tänään taidan vielä pari tyynyä ommella ja sitten kuvaamaan lisää :)
PoistaTeillä näyttää aivan ihanalta. ♡ Täälläkin pitäisi vähitellen siirtyä kevääseen ja pääsiäiseen. :)
VastaaPoistaPojan huoneesta kuvia odotellessa mukavaa sunnuntaita! :)
Kiitos! Kuvia tulee lähipäivinä :) vaikka tosiaan vielä muutama yksityiskohta odottaa.
PoistaTeillä on kaunis koti ja siellä kivoja yksityiskohtia ♥
VastaaPoistaKiitos! Tykkään kyllä itsekin, mutta aina olis parannettavaa ;)
PoistaTäällä keskityttiin myös pari päivää kaaoksenhallintaan ja kaatopaikkakuormaankin meni yhtä ja toista. Vapauttavaa :)
VastaaPoistaLeppoisaa sunnuntaita!
Todella vapauttavaa! Minä kävin kans samalla leluja jonkin verran läpi, mutta paljon jäi vielä läpikäytävää jäljellekin. Kirpparipöytä pitäs varata. Ihanaa on, kun pitkästä aikaa kaikki on paikallaan, nyt toivon mukaan hetken jaksaa taas ylläpitää järjestystä.
Poista