lauantai 27. joulukuuta 2014

Leffaa ja popparia


Eskarilaisen ainoa toive omille kaverisynttäreilleen oli Hiphurraan iso popparikone, joka oli meillä käytössä myös tokaluokkalaisen discojuhlissa syyskuussa (klik). Tämä joulun aika on niin täynnä tohinaa ettei aika ja voimat tahdo riittää kovin pitkän jänteen suunnitelmiin, joten tällä kertaa päätin järjestää juhlat helpoimman kautta: elokuvaillan muodossa. Juhlia juhlitaan ensi tiistaina ja tarjoiluksi aion popparien lisäksi hommata karkkia, limpparia ja mehua - ohjelmaksi leffan lisäksi korkeintaan ongintaa. Leffateatteri pistetään pystyyn olohuoneeseen.

Haimme koneen Hiphurraalta poikkeuksellisesti jo muutaman päivän etuajassa, joten päätimme testailla sekä konetta että esikatsoa valitun leffan etukäteen, ettei se yllättäen osoittaudu liian jännittäväksi. Tämä ilta nautiskellaan ihan rennosti omalla porukalla, tiistaina sitten enemmän hulinaa.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Pienetkin kommentit ilahduttavat minua suuresti!