perjantai 26. joulukuuta 2014

Lentsikkakakkua rakkaalle kuusivuotiaalle


Kuusi vuotta sitten Tapaninpäivästä tuli meille erityisen tärkeä joulun pyhä. Meidän reipas ja rohkea, liikkuvainen ja sosiaalinen eskarilainen tuli hyvin päättäväisesti maailmaan 26. joulukuuta.

Monesti tulee säälittyä näitä loppuvuoden lapsia, kun ovat ikäluokkansa nuorimpia ja joutuvat ottamaan ikätovereitaan kiinni monessa asiassa. Harmitellaan myös sitä, että lapsiraukka saa vain yhdet lahjat, kun joutuu jouluna juhlimaan. Toisaalta kuitenkin joulun pyhinä juhlimisessa on minusta jotain ainutlaatuista ja ihanaa. Tunnelma on huipussaan, ei ole kiire mihinkään. Lähes kaikki sukulaiset kauempaakin muistavat juhlat ja käyvät kahvilla. Ja ehkäpä syntymäpäivä on jää helpommin mieleen, kun joku satunnainen syyskuun päivä.

Meidän joulun lapsella voi toki tulla oppimisen kanssa haasteita vastaan (kenellepä ei), mutta hän on niin iloinen, reipas ja sosiaalinen, että uskon hänen näillä ominaisuuksillaan pärjäävän elämässä.

Hyvää syntymäpäivää omalle rakkaalle. 
Lentsikkakoristeisen valkosuklaa-mustikkakakun äärellä sitä tänään juhlimme.





2 kommenttia:

  1. Saako tähän reseptin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäpä postaan sen lähipäivinä, tämä on kyllä tosi herkkua! :)

      Poista

Pienetkin kommentit ilahduttavat minua suuresti!