torstai 5. maaliskuuta 2015

Iltapalaterkut touhupäivän päätteeksi


Terkkuja iltapalapöydästä!

Kotiin tultiin eilen ja heti piti saada suunnitellut sisustusprojektit alulle. Eilen illalla piirtelin ja kirjoittelin muistikirjaan, mihin mikäkin huonekalu voisi tulla ja miten kutakin huonetta voisi vähän fiksailla. Torista bongasin vanhan, maalipintaa kaipaavan lipaston ja aamulla aloin tyhjentää pojan huonetta tapetinpoistoa varten.

Touhotuksesta huolimatta ehdin ajella ympäri maakuntaa. Amalia vinkkasi viime viikolla, että paikallisella kirpparilla on Greengatea ja muuta minun tyylistä myynnissä. Kävin siellä mutkan heti perjantaina loman alettua, mutta jäljellä oli enää pari pientä Greengaten kulhoa. Tänään palasin takaisin tarkastamaan valikoiman ja jo perjantaina hypistelemäni Riviera Maisonin voirasia odotti vielä minua, joten nyt se oli otettava matkaan. Olen itse asiassa haaveillut jostain tyylikkäästä rasiasta voin esillepanoon, kun Keiju-purkki ei varsinaisesti silmää miellytä muuten viimeistellyn kattauksen keskellä.

Ajelin myös naapurikuntaan ostamaan Biltemasta tapetinpoistolaitteen, hintaa oli vain n. 25€ ja helpotus työmäärään on valtava. Nyt ei tarvitse enää huhuilla lainaan puolitutuilta! Lisäksi hurautin autolla toiseenkin suuntaan sitä eilen bongaamaani lipastoa hakemaan. Nyt pitäisi laittaa jauhemaalia tilaukseen, että pääsisin sitä tuon lipaston kanssa testailemaan. Oletteko muuten huomanneet jauhemaaleissa merkkikohtaisia eroja? Onko Vintage-maali ja Country French verrattavissa toisiinsa vai onko teillä vielä joku muu suosikki? Entä onko kukaan kokeillut kalkkimaalia lasikuitutapetille...?


 P.S. Minä olen niin koukussa makeaan suippopaprikaan! Kaksi paprikaa menee vähintään päivässä!


8 kommenttia:

  1. RM voirasia on kaunis :)
    Silloin kun me makkaria rempattiin ja jouduttiin poistamaan tapettia jota oli laitettu 2 päällekkäin.. Oli tuo tapetinpoistaja ihan ykkönen vaikka liikaa samassa kohtaa pidettynä pehmitti myös itse betonia joten paikkauksia joutui appiukko tekemään. Olen onnellinen kun saatiin vedettyä maali pintaan, jos kyllästyy on maalaaminen huomattavasti helpompaa :) huh

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jonkun verran joudun minäkin pakkeloimaan "tuhoja", mutta ennemmin se kuin suihkepullon tai pesusienen kanssa tuskailu. Taidan minäkin kallistua maalaamiseen + seinätarroihin niinkuin tytönkin huoneessa, huomattavasti helpommin muutettava.

      Poista
  2. Maalasin makuuhuoneeni seinän kalkkimaalilla. Alla oli jonkunsortin kohotapetti jonka päälle oli maalattu kirkkaanpunaisella. Väri on Pure & Originalin Greek Sky ja peitti kyllä punaisen mulle yllättävän hyvin, siis ihan kokonaan. Periaatteessa olisi firman ohjeiden mukaan tarvinut pohjamaalata mutta sen lisäksi että epätasainen pinta oli vähän hankala maalattava ei siitä vaikuta olleen haittaa etten tehnyt niin. Ei välttämättä ole lasikuitua tuo joten materiaalista en osaa sanoa, mutta jos ei sekoita maalista melko löysää epätasaisen pinnan maalaaminen on vähän ärsyttävää hommaa. Nopeaa se kuitenkin oli, meni ehkä 4 tuntia yhteensä maalauksiin ja maalin sekoittamiseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katsonkin facessa sen kuvan, jonka laitoit. Kivalta näytti! Ehkä vois yläkerran pikkuseinistä lähteä kokeilemaan, miten onnistuu/onnistuuko. Haluaisin saada tuota lasikuitukuviota vähän häivytettyä ja tuo kalkkimaalin eläväinen pinta vois antaa sille vähän ilmettä. Ellei mee ihan sotkuksi :D

      Poista
  3. Teillä alkoi sitten se tapettioperaatio :D Ihanaa, innolla odottelen lopputuloksia ja kuvia ♥ Ihania hankintoja olet tehnyt, se lipasto, josta oli kuva facessa on upea ja sopii teille kyllä niin hyvin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Pitihän se päästä hommiin. Yläkerta on nyt kaaoksessa :D Ihanaa, kun on mieleisiä projekteja työn alla!

      Poista
  4. Mikä löytö tuo voirasia! <3 Harvemmin on RM:n tuotteita kirppareilla myynnissäkään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Riviera Maisonin astiat on kyllä ihania! Onneksi myös sopii yhdisteltynä moneen niin ei tarvii koko sarjaa kerralla kerätä ;)

      Poista

Pienetkin kommentit ilahduttavat minua suuresti!