lauantai 26. syyskuuta 2015

Kynttilätuunausta





 


Kynttiläaika alkaa olla parhaillaan ja ainakin  meillä kynttilät ovat nyt tärkeä osa sisustusta. Viime vuonna tuunailin kynttilöitä decoupage-tekniikalla, tänä vuonna löytyi vieläkin helpompi keino.

Sain Slöjd-Detaljerilta muutaman tuotteet testiin. Slöjdin valikoima on valtava eikä valinta ollut helppoa, mutta heti oli selvää, että halusin päästä kokeilemaan kynttilöiden koristelua siirtokuvilla. Viime viikolla postissa tuli ylimmässä kuvassa näkyvä arkki. Siitä leikattiin kuva irti, liotettiin vedessä ja liu'utettiin taustapaperista irti kynttilään. Samalla tekniikalla ja kuvilla voisi tuunata yhtä hyvin jotain muuta kovaa pintaa, esimerkiksi lasipurkeissa nuo kuvat näyttäisivät ihan mielettömän hyviltä. Ehkä laitankin jonkun arkille jääneistä purkin kylkeen!

Tuotteen ja muita siirtoarkkeja löydät täältä, sivun alalaidassa myös videolle kuvattu käyttöohje.

12 kommenttia:

  1. Siis aivan ihania. Tuota siirtokuva tekniikkaa haluaisin itsekin kokeilla.
    Mukavaa viikonloppua.

    VastaaPoista
  2. Tuo on aivan uus juttu mulle, tuo siirtokuvahommeli! Kiinnostaa myös koklata. Hieno kynttilä tuli!

    VastaaPoista
  3. Ootpa hienoja juttuja tuunaillut. Vois itekki kokeilla.
    E-R

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tätä kannattaa kokeilla, tässä ei oikein voi epäonnistua 😊

      Poista
  4. Toivon sacher kakun esittelya ja ohjetta ja kokeilua postaukseksi. Itse en uskalla sacheria tehdä. Sinulla varmaan onnistuu kuvien kanssa jakaa muille osaamistasi myos sacheriin?

    t:v: toivomus

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! Kiitos toiveesta, pistetään korvan taakse 😊 On mukava kuulla toiveita!

      Poista
  5. Tosi hienot kynttilät tuli. Ihana idea ja olisi kiva antaa tollaisia kynttilöitä vaikka lahjaksi : )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä olis kyllä tosi helppo vaikkapa joululahjaideaksi opettajille 😊

      Poista

Pienetkin kommentit ilahduttavat minua suuresti!