maanantai 4. marraskuuta 2013

Isänpäivälahja

Miehelle lahjan ostaminen on minusta aina yhtä vaikeaa. Asiaa ei helpota yhtään se, että oma mieheni ei todellakaan arvosta mitään turhaa ja on mieluummin saamatta lahjaa ollenkaan kuin saa jotakin, jolle ei ole käyttöä. Siitä huolimatta minä en osaa olla antamatta lahjaa, vaan yritän aina keksiä jotain.

Vuosien varrella on lasten kanssa painettu useampia T-paitoja ja boksereita. Niihin on painettu teksti "iskä" tuputtamalla kangasväriä kalvolle leikatulla sabluunalla ja lisäksi painettu lasten jalat ja/tai kädet. Näitä mies säännöllisesti käyttää. On myös kangastussilla piirretty ja kirjoitettu tyynyliinoihin.

Ostetuista lahjoista mieleen tulevat lahjakortti metsästystarvikeliikkeeseen, vaatteet, arvat/lotto ja suklaa. Ehkä tänäkin vuonna ostan jonkin arvan ja suosikkisuklaata.

Lisäksi kuitenkin päätimme tehdä iskälle tauluja. Jokainen lapsi piirsi iskän omilla taidoillaan ja kuvat kehystettiin samanlaisiina kehyksiin. Samalla idealla teimme mummoilla lahjat puolitoista vuotta sitten ja idea toimi vielä paremmin, kun oli yksi kolmen kuvan kehys, johon sai kaikkien lasten taideteaokset vierekkäin. Tällä kertaa en kiireissäni löytänyt sellaista, joten oli tyytyminen kolmeen samanlaiseen kehykseen, jotka sitten vaan asetellaan paikalleen vierekkäin. 

Näistä jää samalla kiva muisto lasten piirustustyyleistä eri ikävaiheissa.


Näiden taulujen piirtäjillä ikää 2v 10kk, 4 v 10 kk ja 7v.



Isänpäivään on vielä lähes viikko aikaa. 
Kaikki vinkit kommenteissa meillepäin ovat tervetulleita - niitähän voi joulunakin hyödyntää!

4 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kiitos :) Näistä jää ihania muistoja.

      Poista
  2. Vautsi miten hienoja. Todella hieno idea. Toi Iidan kaksivärisyys on aika voimakas tehokeino. Siitä tahtoisin vaikka printti t-paidan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D Pidetään mielessä ;) Luin eka, että Iidan kärsivällisyys. Iidalla on kyllä otetta näihin hienomotorisiin juttuihin. Enemmän yksityiskohtia Iidan piirustuksessa on kuin kaksi vuotta vanhemmat isoveljen (esim. napit paidassa). O sen sijaan päihittää tytöt (myös isosiskon) pallopeleissä mennen tullen. Niin ovat erilaisia ja eri asioista kiinnostuneita!

      Poista

Pienetkin kommentit ilahduttavat minua suuresti!