keskiviikko 11. kesäkuuta 2014

Elämäni aakkoset

Sain Heliltä Valkoista harmoniaa -blogista ihanan haasteen: Elämäni aakkoset. Tarkoituksena siis nimetä joku itselle tärkeä asia jokaiselle kirjaimelle. Haaste annettiin jo aikoja sitten, mutta tässä on ollut niin paljon pohdittavaa, että se on ollut työn alla jo hyvän aikaa...

Parempi kuitenkin myöhään kuin ei milloinkaan, joten tässä tulee:

A - meidän esikoinen
Rauhallinen ja tunnollinen, mutta reipas sääntöjen noudattaja. Kaikkien kaveri.

B - blogi
Bloggasin A:n ollessa pieni vauva-arjesta, mutta harrastus jäi vuosiksi. Vuosi sitten ostimme uuden talon ja tämän ihanuuden sisustaminen innosti minut aloittamaan bloggaamisen uudelleen. Koukussa ollaan ja bloggaamist kovasti opetellaan!

C - cakes/cake pops 
En ole mikään leipuri, mutta tykkään värkätä kakkuja juhliin omaksi ja toisten iloksi. Kauniista lopputuloksista saa ihania onnistumisen kokemuksia.


D - DIY
Oikeastaan vasta tämän blogin myötä olen innostunut tuunaamisesta. Tällä hetkellä työn alla on minun lapsuudessa saamani keinutuolin maalaaminen.



E - elämä
Elämä on ihanaa, yritän muistaa nauttaa siitä.

F - faari, isoisäni.
Hänet olen saanut tunteä elämäni lähes 34 kulunutta vuotta. Toukokuussa hän nukkui pois, mutta jäi elämään kertomissaan tarinoissa, joita on ollut ihana muistella ja jakaa sukulaisten kesken. Faarin ohella rakkaita ovat kaikki muut sukulaiset <3

G - Greensboro, Pohjois-Carolina
Siellä vietimme mieheni kanssa sykyn 2002 opiskelijavaihdossa. Saimme ihania ystäviä ja onnellisia muistoja.

H - herkuttelu
Olen herkkusuu, kukapa ei? ;)


I - meidän kuopus
Kaikilla lapsilla on eri vokaaleilla alkavat nimet ja välillä kutsun heitä pelkillä nimien alkukirjaimilla. Neiti I on taitava näpertelijä, innokas piirtäjä ja kova ujostelija. Perheen Pikku Myy.

J - juokseminen
Viime kesänä aloitettu harrastus, josta saa itselle hyvän olon.

K - keittiö
Vietän suurimman osan ajastani keittiössä: laitan ruokaa, leivon, siivoan, syön. Usein myös surffaan läppärillä keittiössä.


L - lomamatkat
Minä rakastan matkustamista, varsinkin ulkomaille. Rantalomat, kaupunkilomat... <3

M - mieheni
Yhteistä taivalta on takana jo kolmetoista vuotta, avioliittoa pian yhdeksän vuotta. Mieheni on ihana isä lapsillemme, jaksaa touhuta heidän kanssaan. Hän on kätevä käsistään ja minun tuunausprojekteistani tuskin tulisi mitään ilman hänen vinkkejään ja apuaan.

N - naapurit
Meillä oli edellisessä kodissa ihanat naapurit, joiden luona esikoinen viime yönkin vietti. Tässä uudessa talossa on uudet, ihanat ja avuliaat naapurit - ja lapsille sopivasti kavereita. Minä en viihtyisi keskellä-ei-mitään, vaan kaipaan ihmisiä ympärilleni.

O -  Meidän keskimmäinen lapsi, ainoa poika.
Sosiaalinen, iloinen ja reipas kaveri. Tuleva eskarilainen.

P - Perhe.
Mieheni kanssa perustamamme perheen lisäksi myös oma lapsuuden perheeni on minulle valtavan rakas ja tärkeä. Sellaista suhdetta ei kehenkään muuhun pysty luomaan kuin omiin perheenjäseniin, joiden kanssa on kokenut iloja ja suruja syntymästä asti. Toivottavasti vanhempani, kaikki kolme veljeäni, siskoni, mieheni ja lapseni kaikki tietävät, miten korvaamattomia ovat minulle.

Q - Que?
Eipä tule mitään muuta mieleen kuin lyhyeksi jääneet ranskan ja espanjan opinnot. Tykkään opiskella kieliä, mutta käytännössä englanti on ainoa, joka on kehittynyt sujuvaksi asti. Ruotsilla ja saksalla pärjää jollain lailla.

R - rapu
Horoskooppimerkkini. En todellakaan ole perehtynyt horoskooppeihin enkä niihin usko, mutta kuvauksen ravun persoonallisuudesta koen omakseni:
"Ravulla on suojeleva, äidillinen maaemon luonne. Aikansa ilmiöitä seuraten ravut osaavat luoda ympärilleen turvallisen ja hellän ilmapiirin niin halutessaan. Ravun tyypillisiä ominaisuuksia ovat suojeluvaisto, sopeutuvuus, intuitio, hyvä muisti, huomaavaisuus ja myötätunto."
(Lainaus sivulta Ellit.fi)

S - Siilinjärvi.
Siellä asuin viisitoista vuotta elämästäni ja sieltä on valtavan paljon hyviä muistoja lapsuudesta ja nuoruudesta. Oman vanhemmat ja muutamat rakkaat ystävät asuvat siellä edelleen.

T - työ
Vaikka välillä aamuisin tuntuu, että mieluummin jäisi kotiin, niin olen erittäin tyytyväinen ammatinvalintaani. Koen, että opettajan työ on tärkeää ja saan siinä voimaa lapsien aitoudesta. Välitän aidosti oppilaistani ja on ihanaa olla mukana heidän kasvuntaipaleellaan. Työkaverit ovat tärkeä henkireikä töissä.

U - uudet jutut ja innostuminen
Keksin aina välistä itselleni uusia harrastuksia, niin kuin tämä bloggaaminen viime syksynä. Kun jostain uudesta innostuu, haluaisi tehdä sitä koko ajan.

V - vaatteet
Me&I-myyjän työn myötä minusta on tullut entistä tarkempi siitä, mitä ostan ja puen lapsilleni ja itselleni päälle. Harmi vaan, että aina äidin ja lasten maut eivät kohtaa ;)



X - xylitol
Eipä tullut muuta X:llä alkavaa mieleen, mutta kyllähän tuolla xylitolilla on aika iso rooli elämässämme. Pastilleja ja purkkaa syödään pitkin päivää eivätkä lapset osaa mennä nukkumaan ilman jokailtaisia "hammaskarkkeja".

Y - ystävät
Mitä elämä olisikaan ilman heitä?

Z - zzz... Jatkuva unenpuute
Olen huono nukkumaan enkä oikeastaan tykkää nukkumisesta tippaakaan. Se on välttämätön paha, mutta sille pitäisi malttaa antaa aikaa, että jaksaa.

Å - Åppilaat, åpettajakollegat ;)

Ä - äitiys
Olin pitkään sitä mieltä, etten haluat lapsia eikä vauvakuume oikeastaan ikinä iskinyt minuun, vaan esikoinen oli vähän niinkuin looginen seuraus ammattiin valmistumiselle ja naimisiinmenolle. En kuitenkaan tiennyt, miten ihanaa on olla äiti. Olen nauttinut ensimmäisestä hetkestä alkaen enkä päivääkään vaihtaisi pois. Elämässä ei ole mitään parempaa kuin se, että saan olla äiti kolmelle maailman rakkaimmalle lapselle.


Ö - öhöm... Öitä!

3 kommenttia:

  1. Kiva kun tartuit haasteeseen, tätä oli kiva lukea! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haaste oli ihana, kiitos siitä! Tää on ollut mielessä koko ajan, mutta tosiaan luonnos-vaiheessa jo pidempään ;)

      Poista
  2. HI i love your blog , you have a new follower from Chile
    Angelica

    VastaaPoista

Pienetkin kommentit ilahduttavat minua suuresti!