torstai 13. marraskuuta 2014

Taco-salaattia ja muuta suolaista lastenjuhliin




Eräs lukija esitti pari päivää sitten toiveen, että tekisin postauksen suolaisesta tarjoilusta sellaisiin juhliin, joissa on paikalla paljon lapsia. Tämä taisi olla ensimmäinen kerta, kun sain selkeän postaustoiveen ja kylläpä se piristi mieltä - laittakaahan siis ihmeessä näitä useamminkin! Itsekseen kun enimmäkseen höpiseen, niin mukava on välillä toteuttaa niitä toiveita!

Suolainen tarjoilu lapsipainotteisiin juhliin on toki laaja käsite. Lasten kaverijuhliin lähtisin liikkeelle ihan noista perustikuista, joihin kootaan nakkia, lihapullaa, juustoa, kurkkua, viinirypälettä tms. Ainakin esikoisen kahdekanvuotissynttäreillä ne syötiin loppuu alle aikayksikön! Taisivatpa voittaa jopa karkit suosiossaan.

Toinen toimiva ihan pelkille lapsille suunnattu tarjoilu on pikkupitsat tai pitsapalat perustäytteillä: kinkulla, juustolla, tonnikalalla.

Hyvä, ainakin meidän lapsille maistuva pitsapohja tulee seuraavalla ohjeella:

PITSAPOHJA

25g hiivaa
2 dl vettä
½ tl suolaa
½ dl sulatettua margariinia
5 dl vehnäjauhoja

Liuota hiiva kädenlämpöiseen veteen. Sekoita joukkoon muut ainekset ja anna kohota liinan alla. Leivo pellin kokoiseksi pohjaksi tai pikkupitsoiksi ja täytä haluamillasi täytteillä, esim. kinkulla, tonnikalalla ja juustolla. Paista 225 asteessa n. 15 minuuttia.



Jos kyseessä on kuitenkin juhla, jossa on sekä lapsia että aikuisia ja siellä halutaan tarjoilla jotain ruokaisaa, niin lapsillekin maistuva salaatti on mielestäni mainio vaihtoehto. Itse tykkään tarjoilla salaatteja myös aikuisten omissa kekkereissä. Alla oleva tacosalaatti on meidän lasten suosikkisalaatti, jota he jaksavat aina toivoa uudestaan ja uudestaan. Lapsille avokadosalsa on ehkä vähän tulista, mutta he käyttävät kastikkeena maustamatonta turkkilaista jugurttia.

TACOSALAATTI

400g maustamattomia broilerisuikaleita
½ pussia tacomausteseosta
punasipuli
2rkl öljyä
½ kerää jäävuorisalaattia
250g miniluumutomaatteja
½ kurkkua
100g cheddarjuustoa (itse käytän Oltermanni cheddaria)
nachoja

Avokadosalsa
1 avokado
2rkl sitruunamehua
1 pieni punasipuli
1 tomaatti
0,25 tl chilijauhetta
0,25tl suolaa
0,25tl mustapippuria

Valmista ensin salsa. Soseuta avokadon hedelmäliha esim. haarukalla. Sekoita joukkoon sitruunamehu. Lisää pieneksi silputtu sipuli ja kuutioitu tomaatti sekä mausteet. Sekoita ja laita jääkaappiin maustumaan.

Valmista salaatti. Paista tacomausteella maustetut broilerinsuikaleet ja kypsennä sipuli niiden joukossa. (Voit halutessasi jättää sipulin pois kokonaan.) Suikaloi kulhoon salaatti, kuutioi tomaatit ja kurkut. Raasta tai kuutioi juusto. Lisää salaatin päälle lopuksi paistetut lihat ja levitä maissilastuja eli nachoja ympärille. Laitan itse aina lisäksi kulhollisen nachoja tarjolle ja me syömme salaattia niillä. 

Tarjoile salaatin kanssa avokadosalsaa ja maustamatonta, turkkilaista jugurttia.


Näin meillä juhlitaan. Toivottavasti tästä oli iloa toiveen esittäjälle ja muillekin lukijoille!

4 kommenttia:

Pienetkin kommentit ilahduttavat minua suuresti!