keskiviikko 26. marraskuuta 2014

Tule jo joulu kultainen...


Paluu arkeen aurinkoloman jälkeen on ollut aika karua. Töissä päivät ovat venyneet ja ottaneet voimille, illat ovat olleet täynnä menoja. Ja migreeni on jyskyttänyt takaraivossa. Taitaa joutua kolmannen migreenilääkkeen ottamaan tälle viikkoa estolääkekokeilusta huolimatta - ja nyt on vasta keskiviikko. Onneksi loman aikana posti oli tuonut piristystä kotiin. Nyt vaan haaveilen, että ehtisin näistä nauttimaan. Kaikkien aikojen Joulu -lehteä olen jo vähän selaillut, mutta voi kun ehtisi ihan rauhassa istumaan alas teekupposen, muutaman (miehelle tuliaisiksi tuodun) suklaan ja lehden kanssa. Ehkä huomenna...?

Joulunaika on niin ihanaa - ja se joulun odotus ja valmistelu ehkä jopa itse joulua parempaa. Olen kaivellut joulukoristelaatikot esille jo ennen lomareissua ja posti oli loman aikana tuonut muutaman uuden ihanuuden. Voi kun ehtisin viimeistään viikonloppuna ensimmäisen adventin kunniaksi fiilistelemään joulun tuntua kotiin.

Joko teillä tontut istuvat hyllyjen päällä?




3 kommenttia:

  1. Samanalaiset fiilikset täällä! Jotenkin on ollut ihan poikki, töissä stressiä, pojalla flunssaa ja huonosti nukuttuja öitä. Perjantaina pitäisi vielä pikkujouluja jaksaa juhlia.... Ei ole vielä oikein joulufiilistä, enkä ole edes tähtiä tai kynttelikköjä saanut esille. Minulla on vielä se periaate (kotoa opittu), että jouluvaloja ja koristeita laitetaan vasa siivottuun kotiin. Ja nyt kun on ollut kaikkea muuta, niin se siivous on vielä vaiheessa... Jospa ensi viikonloppuja - ja johan se alkaa olla aikakin, kun ensimmäinen adventti jo koittaa. Nisse -tontut meillä on takan päälle hypänneet, mutta siinäpä se melkein onkin. - MY

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voimia sinne naapurinkin! Toivottavasti ehditään molemmat viikonloppuna rauhoittua joulun laittoon ja ensimmäiseen adventtin.

      Poista
    2. Kiitos! Näköjään tämä emäntä on niin väsy, ettei osaa enää edes kirjoittaa :D - MY

      Poista

Pienetkin kommentit ilahduttavat minua suuresti!