perjantai 26. joulukuuta 2014

Home sweet home


Joulu on yhdessä olon aikaa ja tuntuu, että tuleeko se ollenkaan, jos ei kokoonnu suvun kanssa yhteen. Näen varsinkin veljiäni harvoin ja joulut ovat sitä ainutlaatuista aikaa, kun me kaikki viisi sisarusta istumme yhdessä pöydän ääreen pelaamaan, juttelemaan, nauramaan, herkuttelemaan ja nauttimaan.

Siitäkin huolimatta se tunne, kun tänään kolmen päivän joulureissun jälkeen avasin oman kodin oven, näin meidän kauniin kuusen ja jouluisen olohuoneen, tunsin piparitalon tuoksun nenässäni ja lapset onnellisina kävivät joululahja-askareidensa kimppuun, oli aivan korvaamattoman ihana. Tähän iltaan, kun isä ja poika pelasivat uudella padilla, me tytöt rakensimme legoja ja iltapalaksi nautimme roskaruokaa kynttilän valossa, olisin halunnut pysähtyä pidemmäksi aikaa. Niin harvinaista nykyään on sekin, että olemme koolla ihan rauhassa omalla perheellä, koko perhe.

On ihanaa olla kotona. Ja on ihanaa huomata, että tästä kodista on puolessatoista vuodessa tullut koti. Parempaa paikkaa ei ole.


 

2 kommenttia:

  1. Kyllä se koti on koti ja kun on rakkaat ihmiset siinä lähellä pitkästä aikaa.Ihania kuvia ja kaunista.

    VastaaPoista

Pienetkin kommentit ilahduttavat minua suuresti!