sunnuntai 22. helmikuuta 2015

Pomp de lux -kutsut


Tänään meillä herkuteltiin Pomp de lux -kutsujen merkeissä. Oli ihanaa nähdä taas tuttuja ja mukavaa olla välillä kutsuilla muussa roolissa kuin esittelijänä!

Tällä kertaa halusin laittaa kattaukseen ripauksen bling blingiä eli tein mustikkacupcaket hopeisiin ja kultaisiin paperivuokiin. Cupcake-telineestä olen haaveillut jo pidempään ja nyt löysin sellaisen ihan Biltemasta vitosella. Kylläpä saivat cupcaket ihan uutta näyttävyyttä tuosta telineestä!


Cupcaket tein Annin uunissa -blogin ohjeella muuten, mutta kuorrutteeseen lisäsin pelkän rahkan lisäksi purkillisen Flora Vispiä sekä ruokalusikallisen vanilliinikremijauhetta pursotusta helpottamaan ja jätin mustikan siitä pois. Ohjeen tein kaksinkertaisena, että sain telineen täyteen kuppikakkuja. Minun versioni ohjeesta alla:

Kuppikakut

3,5 dl vehnäjauhoja
2 dl sokeria
1,5 tl vaniljasokeria
0,5 rkl leivinjauhetta
100 g voita
1,5 dl vettä
2 munaa
2 dl mustikoita

Kuorrute:
500 g maitorahkaa

2,5 dl Flora vispiä
1rkl vanilliinikreemijauhetta

0,75 dl sokeria
1,5 tl vaniljasokeria


Sulata voi ja anna jäähtyä.
Sekoita kaikki kuivat aineet keskenään.
Vatkaa jäähtyneen sulan voin joukkoon huoneenlämpöinen vesi ja munat.
Yhdistä keskenään jauhoseos ja voivesimunaseos. Sekoita huolella, taikinaa ei kuitenkaan tarvitse vatkata.
Kääntele varovaisesti joukkoon mustikat.


Mittaa taikina muffinivuokiin ja paista uunin keskitasolla 175 asteessa noin 25 minuttia.
Jäähdytä muffinit kunnolla ja valmista kuorrute sillä aikaa.
Vatkaa kerma vaahdoksi, lisää vaniljakreemijauhe vatkauksen loppuvaiheissa. Sekoita rahka, kerma ja sokerit keskenään. 
Pursota kuorrute muffinien päälle.

Alkuperäinen Annin ohje täällä.


Servetit ja paperipillit valikoin myös hopeisina.


Kuppikakkujen lisäksi tein Banoffeen vuokaversiona, Hellapoliisin ohjetta (klik) mukaillen.




Mitäs me sitten päädyttiin tilaamaan:

Kuusivuotiaalle pojalle huppari ja collegeshortsit. 


Neljävuotias tyttö halusi ehdottomasti papukaijateepparin  mustana ja hyvä niin, sillä se sopinee täydellisesti muistaakseni viime kevään mallistosta tilatun mustan hameen kaveriksi.


Kahdeksanvuotias tyttö ihastui yllättäen tylliunelmaan. Sitä (toivottavasti) on vielä jäljellä mustana, muut värit jo loppu. Lisäksi hän halusi itselleen shortsijumpsuitin.


Jokos te olette tehneet tilauksia Pompilta?

4 kommenttia:

  1. Hei! :)
    Löysin blogiisi Instagramin kautta ja lukijaksi jäin. :)
    Kaunis blogi sinulla, täytyypä selata ajan kanssa paremmin aikaisempia postauksiasi. :)
    En ole koskaan itse ollut Pompin kutsuilla, mutta olen kuullut, että varsinkin tytöille siellä on vaikka mitä ihania tylli-unelmia. ;)
    Miten herkkulisia muffinsseja olet leiponut! Tosi kivat myös nuo koristeet muffinsseissa. :) Tuollaisesta cupcake-telineestä olen myös haaveillut, täytyypä laittaa tuo Biltema muistiin! ;)

    Iloa alkavalle viikollesi! :)

    T: Emppu / Iloa & Unelmaa

    P.S Minulla on vielä tämän illan ajan arvonta menossa blogissani! ;) :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että löysit blogiini! Pitääpä käydä vastavierailulla ja arvontaan osallistumassa :) Tuo kuppikakkuteline ei tosiaan ollut hinnalla pilattu. Kärkkäiselläkin näytti olevan jotain 7€:lla, kokoa en verrannut. Vähän pienempikin olisi minulle riittänyt, vaikka onhan tuo näyttävä. Pompit on ihania, suosittelen!

      Poista
  2. Oi miten ihania juttuja olet värkkäilyt kutsuille! :) Ja on kyllä melko näyttävä tuo muffiniteline! Vau! :)

    VastaaPoista

Pienetkin kommentit ilahduttavat minua suuresti!