torstai 19. helmikuuta 2015

Saikkupäivän kuvia


Päivä neljän seinän sisällä kolmen lapsen kanssa. Mitä siihen sisältyy? Kuumetta, päiväunia, pääkipua, peittoja ja tyynyjä, lautapelejä, piirtämistä, elokuvia, jäätelöä ja hedelmiä. Netissä surffaamista ja valokuvia. Yhdessäoloa. Tylsistymistä.







Sunnuntaiksi on sovittuna Pomp de lux -kutsut. Jännäksi menee, ehditäänkö parantua viikonlopuksi. Toivotaan parasta!

Ja uskokaa tai älkää, töihinkin alkaa olla ikävä. Viime viikko meni ulkomaisten vieraiden kanssa ja pyörin luokassa vain osan tunneista, tällä viikolla en ole käynyt siellä ollenkaan. Kokeita olisi tulossa ja muutamia muita asioita hoidettava, enkä ole yhtään kärryillä, missä mennään ja mitä on ehditty tehdä. Toivottavasti ensi viikolla on aikaa rauhoittaa luokan arki ennen lomaa!



4 kommenttia:

  1. Kävin itse tänään ensimmäistä kertaa PDL:n kutsuilla ja niin paljon ihania lasten vaatteita <3 Hinnaltaan myöskin kohtuullisia. Pikaista paranemista sinne! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pompit on kyllä tosiaan kauniita ja kohtuuhintaisia. Varsinkin tokaluokkalainen meillä aina odottaa, että pääsee valitsemaan Pompeilta jotain itselleen. Nytkin olisi monta vierasta tulossa kutsuille, toivotaan, että kuume laskee huomenna tytöilläkin, että vieraat uskaltavat sunnuntaina tulla!

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Kiitos! Tilanne vaikuttaa aika hyvältä, lapset kuulostavat leikkivän yhdessä yläkerrassa.

      Poista

Pienetkin kommentit ilahduttavat minua suuresti!