Tuuli, kahdeksankuinen labbis

Viikonloppuna esikoinen ihmetteli ääneen, että miten meidän Tuuli voi olla vielä alle yksivuotias, vaikka tuntuu kuin se olisi ollut meillä aina. Esikoinen myös totesi, miten elämästä on tullut paljon helpompaa, kun ei enää pelkää koiria. Tuuli on opettanut meitä ymmärtämään koiria ja tähän omaan me luotamme kyllä täydellisesti. 

Tuuli on ollut ihan loistava ensimmäinen koira, niin helposti ja nopeasti se oppii ja hyvin tottelee. Pihalta se ei ainakaan vielä ole kertaakaan karannut ja sisälläkin tietää rajansa. Keittiöön Tuuli ei saa tulla ja osaa jo tottuneesti pysähtyä kynnyksen päälle makaamaan (vaikka toki yrittää venyttelemällä vähän hivuttautua pidemmälle ;))

Elämä lapsiperheen koirana ei varmaan aina ole helppoa. Viime viikolla kuopus testaili koiraparan päähän uutta kruunuaan ja vaikka tällaista pukemista ei sentään aiemmin ole kokeiltu, niin halit ja pusut ovat jokapäiväisiä. Tuuli ei aina tunnu nauttivan näistä hellyyden osoituksista, mutta ikinä se ei tee mitään lapsille. Äitin ja iskän pitää tarvittaessa pitää sen puolia.

Tuuli rakastaa vieraita ja haluaa nuuhkia ja nuolla uudet tulijat innolla. Toisaalta se osaa kuitenkin odottaa eteisen ovella, kun niin käsketään, vaikka häntä vipattaa ja halua ovelle olisi kova.

Tuuli otettiin iskälle metsästyskaveriksi eikä epäilystäkään, etteikö se palvelisi myös sitä tarkoitusta moitteetta. Ihan täydellinen yhdistelmä perhekoiraa ja metsästysseuraa <3