torstai 10. syyskuuta 2015

This is it. Olohuone. Olen tyytyväinen.




  

 




Voi että olen tyytyväinen! Musta sai aikaa juuri sen kaipaamani piristyksen ja raikastuksen meidän olohuoneeseen. Vähän ryhtiä valkoiseen. Hempeät värit saavat jäädä - ainakin ensi kevääseen asti.

Olen tehnyt olkkarissa monta pientä ja edullista muutosta. Huoltomaalasin valkoisia seiniä uudelleen puhtaammiksi, spraymaalasin verhotangot mustiksi, ompelin mustasta pellavasta kaksi uutta sohvatyynyä, tuunasin kaksi H&M:n pellavatyynyliinaa mustasta satiininauhasta tehdyillä ruseteilla, solmit verhot kiinni samaisella satiininauhalla, ostin uuden mustavalkoisen maton ja roudasin nurkassa piilotelleen viime vuonna maalaamani säilytysarkun sohvapöydäksi. Ikealainen lähtee toriin myyntiin.

Nyt on melkein valmista. Viimeisessä kuvassa näkyvälle pitsitaulun taustalla olevalle seinälle on tarkoitus laittaa valkoinen hirsipaneeli ja virkata takan ja nojatuolin eteen pari mustaa mattoa. H&M:ltä on matkalla kaksi edullista mustavalkoraitaista tyynyliinaa tuolle sohvalle, joka ei vielä saanut mustaa ripausta.

Kun miettii, miltä sama tila näytti kaksi vuotta sitten blogin alkutaipaleella ja miten paljon se on muuttunut parempaan, ei voi kuin hymyillä.

Mukavaa loppuviikkoa! Muistakaa se luvattu arvonta, se starttaa vielä tän viikon aikana!

11 kommenttia:

  1. Niin kaunista, kyllä musta vaan antaakin kivasti säväystä! :)

    VastaaPoista
  2. Näyttää tosi raikkaalta, musta-valkoinen toimii aina :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin se taitaa olla 😊 Tykkään myös meidän pojan mustavalkoisesta huoneesta tosi paljon.

      Poista
  3. Kauniilta näyttää <3
    Mukavaa viikonloppua

    VastaaPoista
  4. Näyttävää hyvälle! Musta-valkoinen on vaan niin hyvä setti, vaikkakin itse monen vuoden mustavalkoisen jälkeen olen pehmentämässä talveksi sisustusta :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Mulla kesti pitkään tuo mustalle syttyminen, mutta nyt ihmettelen, miksi olen sitä näin pitkään vältellyt 😊

      Poista

Pienetkin kommentit ilahduttavat minua suuresti!