Tämä on todella poikkeuksellista: toinen viikonloppu peräkkäin, että olen yksin reissussa. Tällä kertaa peräti kolme yötä putkeen. Minusta on ihana matkustaa lasten kanssa, mutta kyllähän tällä yksin tuulettumisella on oma rentouttava vaikutuksensa eikä varmasti vähiten siksi, että saa tehdä asiat oman mielen mukaan ja omassa tahdissa. Junassa istuessa ei ole kiire mihinkään, eikä kenenkään muun tarpeita tarvitse täyttää. Voi kiertää muutaman kaupan, sopia treffejä omien ystävien kanssa mihin haluaa ja ennen kaikkea ehtii havainnoida asioita, jotka kolmen lapsen kanssa saattaisivat mennä sivu suun. (Toisaalta lasten kanssa nauttii asioista ja osaa ihmetellä asioista, jotka aikuisnäkökulmasta menisivät ihan ohi.)
Reissuun lähdin tänään suoraan töistä. Jo töissä oli rento olo, kun tiesi pitkän viikonlopun alkavan. En laskenut jäljellä olevia tunteja niin kuin yleensä torstaihin (raskain työpäivä) ja lähinnä huvitti sekin, miten eräs oppilas oli "ihan vaan harjoitellut" sanakokeen sanoja kirjoittamalla ne mustekynällä käteen - tarkoittamatta suinkaan luntata. No, tekipä sitten kokeen rukkanen kädessä.
Töistä suoraan mies ja lapset ajoivat minut rautatieasemalle, jossa hyppäsin junaan ja siellä kahden hengen työskentelyhyttiin, johon seurakseni tuli noin vanhempieni ikäinen rouva matkalla lastensa ja lastenlastensa luo. Yhteinen matka sujui mukavasti rupatellen lapsista, koulumaailmasta ja kirjoista.
Puolet junamatkasta (tai ylikin) tosin hurahti ravintolavaunussa myyjäkollegan kanssa viereisiä yksinmatkustajia inhottavasti häiriköiden eli reippaaseen ääneen ja tahtiin keskustellen kaikesta mahdollisesta ja mahdottomasta.
Näin mukavassa seurassa yli viiden tunnin junamatka kului siivillä, enkä edes facebookin tämänpäiväisiä kuulumisia ehtinyt läpi selata tai suklaapatukkaa avata.
Vain sen ehdin rupattelun lomassa huomata, miten kaunis on Suomen luonto talvella, kun puut ovat lumen peitossa ja aurinko laskee vaaleanpunasävyisellä taivaalla.
Perillä odotti tuttu ja turvallinen vastaanotto omien isovanhempien luona. Tutut paikat ja tutut jutut herkullisen iltapalan äärellä omista ja sukulaisten kuulumisista sekä kunnallispolitiikasta ja vanhojen muistelemisesta.
Ihanaa, että tuli lähdettyä, ja ihanaa, että tuli lähdettyä jo tänään niin, että ehdin viettää aikaa myös täällä isovanhempieni luona. Jo tämän päivän muistot yksistään ovat matkustamisen arvoisia - ja edessä on vielä juhlailtaa, koulutusta, hotelliöitä ja ystäviä sekä ripaus shoppailua ja ravintolassa syömistä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Pienetkin kommentit ilahduttavat minua suuresti!