tiistai 18. maaliskuuta 2014

Äiti on ihastunut sisustustavaroihin, iskä äitiin

Minun teki mieli jo viime viikonloppuna päästä Kärkkäiselle sisustusshoppailemaan, mutta jotenkin kotona tuntui riittävän puuhaa niin, ettei tullut lähdettyä. Tänään olisi voinut töiden jälkeen ehtiä, mutta töiden vietyä voimat päädyin Kärkkäisen nettikauppaan (klik) suunnittelemaan ja pohjustamaan suunnitelmia miehelle.

Ensisijaisesti mielessä oli tauluhylly yläkerran aulaan telkkariin yläpuolelle. Tämä viehätti minua
(hinta ja tuotetiedot täältä)

:
Mies ei kuitenkaan pidä tauluhyllyn ideasta, vaan laittaisi mieluummin taulut suoraan seinälle. Hän ei myöskään voi ymmärtää, miksi joka paikkaan pitää olla jotain kirjoitettuna. Vielä en siis saanut hankinnalle siunausta.

Toinen, josta mieskin enemmän innostui, oli jalkanaulakko meidän tilavaan eteiseen vierasnaulakoksi. Tämä olisi ulkonäöltään meille sopiva ja hintaakin oli vain alle 30€.
(Tarkemmat tiedot täältä)


Lisäksi haluaisin lisää tyynyjä meidän valtavalle sohvalle. 
Ja Kärkkäiseltä saisi samalla maalinpoistoainetta yms. Minulla sormet syyhyä päästä vähän uusimaan muutamaa vanhaa huonekalua: penkkiä, lasten keinutuolia ja puulaatikkoa nyt ainakin.

(kuvat sivulta www.karkkainen.com)

Nettikaupan sivuille löydettyäni ihastelin kaikenlaista muutakin ihanaa. Esikoinen liittyi seuraani ja sanoin hänelle, että täällä olisi vaikka mitä ihanaa, mutta että iskä vaan ei ole yhtä ihastunut näihin sisustusjuttuihin kuin äiti. Esikoinen vastasi: "Niin, ei tosiaankaan. Eihän iskä ole ihastunut mihinkään - paitsi sinuun äiti!" <3



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Pienetkin kommentit ilahduttavat minua suuresti!