sunnuntai 27. heinäkuuta 2014

Lomalla Kuopiossa keskimmäisen kanssa kahden


"Äiti, onhan mahtavaa olla kahdestaan?"
"Saanhan minä päättää, mitä tänään tehdään?"

Nämä olivat kaksi kysytyintä kysymystä viikon maanantaina, kun lomailimme vuorokauden kahdestaan tulevan eskarilaisen kanssa Kuopiossa. Meidän mummolla on puolen tunnin ajomatkan päässä Kuopiosta, joten tytöt jätettii sinne mummon hoiviin ja iskä oli vaelluksella.

Viime kesänä aloitimme tämän tavan käydä pienellä reissulla yhden lapsen kanssa kerrallaan. Tämä keskimmäinen ei juuri osaa olla omaa aikaa vailla, mutta nyt kun sitä oli tarjolla, hän nautti valtavasti. Me molemmat nautimme. Yleensä lapset käyttäytyvätkin niin hienosti, kun saavat automaattisesti täyden huomion.

Ohjelmasta ei tehty suurta numeroa, eikä mitään ihmeellistä päivältä vaadittu. Yhdessäolo riitti!



Päivä aloitettiin Matkuksen kauppakeskuksessa. Äiti teki pikkuhankintoja Ikeassa, poika sai valita itselleen uuden lelun (lelujen ostaminen on meidän perheessä todella harvinaista - niitä tulee niin paljon lahjaksi.) Tottakai valittiin myös siskoille pienet tuliaiset.

Matkuksesta lähdettäessä poikettiin Mäkkärille syömään ja se vasta olikin elämys! Ei olla ennen Mäkkärillä tai muissakaan ravintoloissa törmätty pöytiin, joihin heijastuu vaihtuvia pelejä. Hyvä, että maltettiin syödä ;)


Parasta antia viisivuotiaalle olivat uudet, hienot leikkipuistot Hapelähteen puistossa sekä Brahen puistossa. Brahenpuiston leikkipuiston vieressä olisi ollut tarjolla myös uimaranta, ja kävelymatkan Väinölänniemen rannoille ja urheilualueille.

Samalla kun kaupungissa käveltiin, äiti mielessään fiilisteli lukioaikaisia muistoja Kuopion keskustasta. Pitihän se Lyseon rakennus näyttää pojalle, että tietää, missä äiti on koulua käynyt. Kaupungissa kulkiessa mieleen nousivat mm. ylioppilasjuhlailta Isä Camillon ravintolassa ja Snellmanin puistossa, tanssikurssi ja ensiapukurssi keskustan tuntumassa, lounaat kauppahallissa, pitkät shoppailukierrokset Sokoksella jne.
Monta paikkaa on ennallaan, vaikka keskustaa on uusittu valtavasti kuluneessa viidessätoista vuodessa.




Vaikka päivä eteni pojan toiveiden mukaan, salli hän äidille pistäytymisen AmandaB:n upeassa liikkeessä. AmandaB:n liikkeestä löytyy täältä blogista ihan oma postauksensa toukokuulta (klik).



Todellista luksusta lomasta teki hotelliyö Sokos hotel Puijonsarvessa. "Puikkari" sijaitsee loistavalla paikalla Kuopion keskustan tuntumassa lähellä viehättävää satama-aluetta ja viihtyisää Väinölänniemeä. Hotellin edustalta olisi voinut vaikka hypätä kaupunkijunan kyydillä Vänärille uimaan.

Edellinen kerta Puikkarissa oli niin ikään varsin ikimuistoinen - vietimme miehen kanssa siellä hääyömme yhdeksän vuotta sitten. Viihdyimme silloin erittäin hyvin ja hotelliin oli mukava palata pitkän tauon jälkeen.


Meillä oli Puikkarissa käytössämme erittäin siisti ja tilava huone, jossa oli kaksi parisänkyä sekä telkkari parvella ja sohva ja toinen telkkari sekä tilava kylpyhuone alaosassa. Hotellilla otimme rennosti. Herkuttelimme ja katsoimme telkkaria (illan parhaimmistona Suomen kaunein koti -ohjelma. Poika seurasi mielenkiinnolla, millaisia pisteitä talot saivat). Kävimme myös pelaamassa pöytäjalkkista hotellin leikkihuoneessa ja ihailemassa kaloja aulan valtavassa akvaariossa. Poika sai vastaanotosta tehtäväkirjan ja dominopelin ja nämäkin ehdittiin illan aikana huoneessa testata.


Olisihan Kuopiossa ollut mahdollisuus myös vierailla Puijon tornissa, käydä Pikku Pietarin torikujalla shoppailemassa, kiertää museoita tai nauttia erilaisista aktiviteeteista Rauhalahdessa. Meillä loma oli kuitenkin täydellinen näin. Hotellista, leluostoksista ja puistosta on riittänyt muisteltavaa ja kerrottavaa mummolle, siskoille ja iskälle ja kaikissa näissä jutuissa tuntuu olevan parasta se, että ne ovat äidin ja pojan kahdenkeskisiä muistoja.

Hotelliyön tarjosi Sokos hotel Puijonsarvi. Valtavan suuri kiitos! Voimme lämpimästi suositella hotellia Kalevan kisoihin menijöille ja muille Kuopiossa lomailua harkitseville!





2 kommenttia:

  1. Onpas teillä ollut mahtavan kuuloinen reissu! Meillä on myös tuleva eskarilainen, joka nauttii suunnattomasti, kun saa omaa, isosisaruksista vapaata omaa aikaa jonkun aikuisen kanssa. Ohjelma ei tarvitse olla kovin ihmeellistä, riittää että hän saa olla jakamattoman huomion keskipisteenä;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinpä. Oli tosi mukava päivä ja siitä riittää iloa vielä pitkään! On se kyllä tärkeää antaa jokaiselle ihan omaa huomioita, vaikka ei noita lapsia nyt sen enempää ole kuin kolme.

      Poista

Pienetkin kommentit ilahduttavat minua suuresti!