keskiviikko 18. helmikuuta 2015

Lomalle kahdestaan, mutta minne? Vinkkejä otetaan vastaan!


Meillä on miehen kanssa kesällä kymmenenvuotishääpäivä. Kovasti tekisi mieli lähteä sen kunniaksi johonkin ihan kahdestaan. Kysymys kuuluukin, minne, miten pitkäksi aikaa ja milloin.

Matkassa on pari haastetta.
Kesälle on suunnitteilla jo viikon Italian loma koko perheen + minun vanhempieni ja sisarusteni kanssa. Koiralle pitää järjestää hoito tuolle viikolle. Mistä koiralle hoitopaikka kahteen eri otteeseen kesällä? Varsinkin, kun koiralla ikää tulee vuosi mittariin ja koulutuksenkin suhteen pitäisi olla aktiivinen. Lapsille hoito järjestynee mummolassa, kun saataisiin vaan ajankohta sovittua ja mummon ja vaarin kalenterista ajoissa varattua.

Lisäksi minulla ja miehellä on kovin erilaiset mielenkiinnonkohteen matkojen suhteen. Minä haluaisin kauas ja eksoottiseen, rakastan kaupunkeja ja uusia nähtävyyksiä. Mies ei välitä kaupunkilomista ja inhoaa kiireistä lomaa ja lentämistä kauas. Mikä olisi siis hyvä kompromissi? Missä saisimme viettää aikaa kahdestaan sopivan rennolla tahdilla, ei liian kaukana kotoa? Pitkä viikonloppu voisi riittää, kun yksi viikon loma on jo kesälle suunnitteilla.

Nyt kaikki hyvät vinkit kehiin!



10 kommenttia:

  1. Me käytiin mieheni kanssa muutama vuosi sitten Riikassa viikonloppu reissulla. Tykättiin molemmat. Aivan upeita vanhoja rakennuksia ja paljon nähtävää. Suloisia kahviloita ja hyvää ruokaa. Tietysti jos ei pidä kaupunkilomailusta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuotahan vois miehelle ehdottaa, ainakin matka olis kohtuullinen. Itse meen Latviaan toukokuussa oppilaiden kanssa, voin kartoittaa paikkoja ;)

      Poista
  2. Heh, meillä ihan vastaavanlainen tilanne, 10-vuotishääpäivä kesällä ja matka Italiaan jo perheen kesken varattu, koiraa meillä ei tosin ole :-) Jään siis innolla kuulemaan vinkkejä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kerrohan toki, jos keksitte hyvän kohteen! :) Minäkin odottelen innolla lisävinkkejä :)

      Poista
  3. Pitkä viikonloppu Barcelonassa on meidän 20v. hääpäivän idea ensi vuonna tosin vasta. Prahasta olen myös kuullut kivoja kokemuksia, jos tuollaista pitkää viikonloppua meinaatte.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Barcelona on kyllä ihana, molemmissa oon käyny yksin ennen kuin oon miestä edes tavannut. Näitäkin vois hänelle esittää vaihtoehtoina, kiitos! :)

      Poista
  4. Menkää Norjaan. Voisitte vaellella tuntureilla, kokeilla vaikka kalastusta ja nauttia maisemista. Ootko käynyt Lofooteilla? Ulkoilua, huikeat maisemat, hyvää ruokaa ja kiva mökki. Ei hälinää, ei kaupunkia. Me ollaan käyty Pohjois-Norjassa, mutta tuonne Lofooteille pitää kyllä päästä. Ekaks aatelin ehottaa Pariisia, mutta jos toinen ei kaupunkiin halua, niin eihän se sitten käykään. :) t. L

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Norja olis varmasti miehelle näistä kaikista ehdotetuista mieleisin vaihtoehto. Minä oon lapsena käyny Lofooteilla, mutta nyt osais varmasti eri tavalla arvostaa!

      Poista
  5. Menkää retkeilemään johonkin läheltä löytyvään kansallispuistoon. Koiran voi ottaa mukaan! Jos jotain luksusta haluaa, niin parin teltassa tai autiotuvassa vietetyn yön jälkeen voi viettää vielä yön hotellissa ennen kotiin paluuta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mies varmaan tykkäisi, mut oma kaukokaipuu kyllä houkuttelis lähtemään vähän kauemmas juhlavuoden kunniaksi. Tuon vois tehdä vaikka ens vuonna!

      Poista

Pienetkin kommentit ilahduttavat minua suuresti!