keskiviikko 18. helmikuuta 2015

Perhekalenteri



Miten teillä pysytään kartalla koko perheen menoista ja vältetään päällekäisyyksien sopimista?

Meillä on tähän asti hyvin tyypillisiä olleet "Kyllähän minä sanoin siitä sinulle" -tyyppiset lauseet. Me emme siis ole päässeet tällä digiajalla vielä niin pitkälle, että meillä olisi synkronoidut kalenterit kännyköissä tai tabteleissa, enkä oikein osaa jättää edes omia menojani kännykän kalenterin varaan.

Viime lauantain kauppareissulla tein ihan tämmöisen perinteisen seinäkalenterihankinnan. Olen joskus jollain nähnyt viisisarakkeihin perhekalenterin ja nyt vihdoin muistin sellaista kaupasta hakea. Kylläpä oli näppärä listata kaikkien harrastukset, reissut, synttärit jne. omiin sarakkeisiinsa. Nyt ei miehenkään tarvitse erikseen kysyä jokaista kutsuiltaa, kun ne löytyvät seinältä kaikkien nähtäviltä.

Lisäksi kalenterin reunassa oli ruokalistalle oma sarake. Sunnuntaina istuttiin iltapalalla yhdessä miettimään viikon ruuat ja eilen leivottiin lasten toivomaa pitsaa. Tästä sunnuntaisesta ruokasuunnittelusta voisi tehdä tavan, ei jäisi yksin äidin mielikuvituksen (mielikuvituksettomuuden) varaan meidän tarjoilut.



P.S. Täällä alkaa ensimmäinen potilas parantua, toiselle nousi yöllä kuume. Siksi näin harvinaiseen ajankohtaan eli aamulla olen jo postailemassa.

9 kommenttia:

  1. Meillä on ollut nyt muutavan vuoden tuollainen perhekalenteri, mutta siinä ei oo tuota ruokasaraketta. Nyt on ruokalista post-it lapulla jääkaapin ovessa, tuo ois parempi versio. Tuota ennen oli iso pöytäkalenteri useita vuosia, mutta siinä tahto kyllä mennä perheenjäsenten jutut sekaisin. Minä en osaa kännykän tai tietsikan kalentereita käyttää vaan töissäkin piti olla aina jutua aanelosella :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on kyllä ihan huippu keksintö, en tiedä miten olen ollut näin myöhäisherännäinen tämän suhteen! Ruokasarake on plussaa myös :) Onpa hyvä kuulla, etten ole ainoa "vanhanaikainen" paperikalentereiden suosija.

      Poista
  2. Meillä vanhemmilla on kännyköissä synkronoitu kalenterit ja ostoslista, shopshop nimeltään, johon reaaliajassa päivittyy tiedot. Se on kyllä hyvä ja kun kännykkä yleensä kulkee mukana niin ei ainakaan kauppalista oo jääkaapin ovessa kun menee kauppaan. Jos siis ei kännykkä satu unohtuun pois matkasta. :) ja tosiaan hyvä siksikin ettei tarvi jokaista muistettavaa asiaa vielä tekstarilla lähettää jos kotona olevalla tulee jotain mieleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo olis kyllä varmasti näppärä, pitäs varmaan minunkin opetella käyttämään!

      Poista
  3. Eikä sen puoleen vaikka meillä tämä kännykkäkalenteri onkin niin mulla on myös paperiversio olemassa. Sen avulla pysyn helpommin perillä mitä viikkoa eletään ja kokonaisuudet huomaa paremmin.

    VastaaPoista
  4. Kätevän näköinen kalenteri. Meilläkin vastaava systeemi käytössä. Pikaista paranemista sairastuvalle <3

    VastaaPoista
  5. Minä olen saanut repiä hiuksia juurikin tämän ongelman kanssa. Mies on jatkuvasti buukannut jotain jo sovittujen menojen päälle, kun hän ei muista. Ei vaan muista!! Ja minähän se sitten saan lapset kuskailla aina ym kun herra ”unohtaa” sovitut jutut. Kutsuillekkin olen joskus saanut mennä itekseni kun mies on buukannut jotain tärkeempää samalla päivälle :D Mut nyt loppu valitus. Tilaan tämmösen perhekalenterin ja luulis asiat järjestyvän. Paranemisia teidän perheeseen täältäkin ja kiitos vinkistä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti tästä löytyy apu! :) Näitä löyty ihan Prismasta, parikin erilaista :)

      Poista

Pienetkin kommentit ilahduttavat minua suuresti!