torstai 21. heinäkuuta 2016

Helsinki, we'll be back


Jos eilen paahdettiin aamuseitsemästä iltakymmeneen ihan täysillä, niin tänään otettiin sitten vähän iisimmin. Heureka ja Lintsi olivat ihan huippuja lomakohteita, mutta täytyy sanoa, ettei ollut hullumpaa sekään, kun tänä aamuna nautittiin aamu rauhassa Scandic Parkissa: katsottiin Junioria, käytiin uimassa (Scandic Parkin uima-altailta ja saunalta on muuten ihan huikeat näkymät Helsingin ylle aina Tuomiokirkosta Lintsille asti) ja herkuteltiin aamupalalla. Aikaa hotellihuoneen luovuttamisen ja lentokentälle menevän junan lähdön väliin jäi kolmisen tuntia ja se kului nopeasti Töölönlahden uudessa leikkipuistossa ja Pizza Hutin lounasbuffetissa. Ilman Pokemoneja ;)

Tuo puisto löydettiin vähän sattumalta, kun lähdettiin kävelemään hotellilta rautatieaseman suuntaan matkalaukkuja viemään, eikä poika muuta ohjelmaa enää kaivannut. Itse pääsin sen verran livahtamaan puistosta, että käväisin H&M Homessa, kun kummitäti jäi pojan seuraksi leikkimään. 

Helsingissä olisi niin monia ihania alueita, että aloin samantien suunnittelemaan uutta reissua. Minulla asuu pääkaupungissa nyt jo kaksi veljeä ja sisko, joten on hyvä syy varailla lentoja jatkossa vähän useamminkin. Jos sitten ensi kerralla ehtisi vaikka Suomenlinnaan, Hietalahden torille kirppareita kiertämään tai Kauppatorille laivoja merta ihailemaan. Tai jotain muuta mukavaa.
  

 


 


 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Pienetkin kommentit ilahduttavat minua suuresti!