perjantai 22. heinäkuuta 2016

Remppakuumetta ja Vallilaa puoleen hintaan Matto Nurmisella


Kun sain heinäkuun alussa kutsun tulla tutustumaan Matto Nurmisen valikoimiin kameran kanssa, luulin, että tiesin, mitä odottaa, mutta enpä tiennytkään. Mattojakin Nurmiselta saa, tyylikästä Vallilaa (puoleen hintaan tällä hetkellä!), mutta ennen kaikkea Matto Nurminen tarjoaa monipuoliset lattiaratkaisut ja asennuksen kaikkiin kodin tiloihin. Sen lisäksi Nurmisella voidaan piirtää 3D-suunnittelukuvat kylppäriremontin avuksi, ja toki kaikki materiaalit ja kalusteet voi tilata suunnitelman mukaan Nurmiselta.

Helposti sitä ihminen näköjään kangistuu kaavoihin, eikä lattioiden suhteen tule ajateltua juuri muita vaihtoehtoja kuin parkettia ja laminaattia olohuoneisiin ja makuuhuoneeseen, keraamista laattaa kosteisiin tiloihin. Vierailu Matto Nurmisella avasti kuitenkin silmäni valinnanmahdollisuuksien maailmaan. Siinä missä Nurmisella on laajat valikoimat laadukkaita parketti- ja laminaattivaihtoehtoja, he pystyvät tarjoamaan myös mm. kestävämpää vinyylilattiaa, joka on varsinkin korkkipohjalla ihanan tuntuinen jalan alla, sekä akustista tekstiililaattaa. Tekstiililaattaa on kuulemma mennyt mm. erääseen kouluun, koska se vaimentaa akustisten ominaisuuksiensa ansioista hälinää.

Tekstiililattioiden kanssa on nykymaailmassa enää turha pelätä pölyä ja tuskaista puhdistamista. Liikkeessä oli aivan oven edessä tekstiiliä ja vaikka ihmiset kulkevat milloin minkäkinlaisilla kengillä sisään, onnistuu puhdistus imuroimalla. Laatta on valmistettu keinokuidusta ja suunniteltu kestämään käyttöä, eikä se siksi pölise.

Matto Nurminen on palvellut asiakkaita 50-luvulta lähtien, omistaja vaan on viime vuoden alusta vaihtunut ja liikkeen toimipaikka muuttanut. Asiakaspalvelu on yrityksessä ykkösasia ja laatua on tarjolla. Useita sellaisiakin tuotteita ja merkkejä, joita ei monesta muusta paikasta saa, ja tosi uusimpia trendejä. Olitpa siis tarkka asiakas ja kaipaat jotain harvinaisempaa, tai epävarma ja kaipaat apua ja opastusta valinnassa, on Matto Nurminen hyvä valinta. Siellä autetaan tarpeen mukaan ja tuotteet pystytään toimittamaan useimmiten muutamassa päivässä.

Meillä alkaa kohta parikymmentä vuotta vanha kylppäri tulla tiensä päähän, joten arvannette varmaan, että silmät kiiluen tutkin vaihtoehtoja ja mahdollisuuksia. Toinen, mikä alkoi vierailun aikana poltella mielessä, oli makuuhuoneen tapetointi. Ihastuin Vallilan ornamenttitapetteihin, jotka ovat elokuun loppuun Matto Nurmisella puoleen hintaan vain parinkympin luokkaa/rulla. Kannattaa käydä katsastamassa. Kaikki Vallilan varastotapetit ja -matot ovat puoleen hintaan ja tilaustapeteista ja -matoista saa 30% alennuksen niistäkin.

Lisäksi tarjouksessa on alla kuvassa näkyvä Hangshore Talis Select 100 S Bidette -hana hintaan 199€ elokuun loppuun asti.

Tarjoukset löytyvät myös eilisestä Forumista.

Matto Nurmiseen voit tutustua tarkemmin nettivulla www.mattonurminen.fi sekä seurata ajankohtaista ilmoittelua Matto Nurmisen Facebook-sivuilla (klik).





  

  






Postaus tehty yhteistyössä Matto Nurmisen kanssa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Pienetkin kommentit ilahduttavat minua suuresti!