torstai 31. lokakuuta 2013

Lelulehtien houkutteleva maailma

Tässä jo yksi päivä bloggasin ekaluokkalaisen esikoisen lahjatoiveista: iPad-mini, korviksia, MP3-soitin ja muuta "ison tytön" tavaraa. Keskustelimme silloin, että iPad on kyllä niin iso toive, että JOS joulupukki se toisi, niin sitten ei varmaan paljoa muuta saisi. Esikoinen oli tuolloin ymmärtäväinen ja erehdyin jo kuvittelemaan, että tänä vuonna ei tulisikaan loputonta lelutoivelistaa, jossa tärkeimpien toiveiden kärki vaihtuisi viikottain tai jopa päivittäin ihan sinne aattoon asti. Taisin kuitenkin olla väärässä. Tällä viikolla postilaatikkoon on alkanut tipahdella leluesitteitä, joista lapset ovat tapelleet, ja kappas - joulupukille lähetettävä lahjatoivelista on laajentunut yhdestä paperista kolmeen. Siis pelkkä esikoisen lista.



Minkäs sille mahtaa, kun lehdestä löytyi niin monta hienoa Lego friends -pakkausta, nukkejuttuja, monstereita ja esikoisen ikuisia kompastuskiviä: liikkuvia ja äänteleviä eläimiä...


Keskimmäinen ei kyllä jäänyt ainakaan kakkoseksi. Eipä ollut montaa legoa, autoa, robottia tai muuta peliä, jota hän ei ihan ehdottomasti juuri nyt tarvitsisi. Tai kuten hän itse asian ilmaisia: "Minä OTAN tuon ja tuon ja tuon."


Ainoa, jolla järki pysyi suurinpiirtein päässä oli alle kolmevuotias kuopus, joa leikkasi ja liimasi muutaman äidinkin mielestä ihan fiksun toiveen: palapelin, palikkatornin, nuken ja nuken tarvikkeita. Juuri tällaisilla leluilla hän leikkii päivät pitkät päiväkodissa ja kotona.


Sovimme, että laitetaan kirjeet äkkiä menemään joulupukille, että sitten voi unohtaa, mitä on toivonut ja joulupukki tuo jotain kivoja yllätyksiä.

Tosin tiedän jo kokemuksesta, että sekään ei onnistu. Toivomukset lisääntyvät ja vaihtuvat jokaisen uuden mainoksen ja kaupassakäynnin myötä. Siitä huolimatta minulla ei ole sydäntä piilottaa näitä lehtiä lapsilta. Niin iloinen hetki tämä selaileminen, leikkaaminen ja liimaaminen on joka vuosi. Sitä paitsi  ainakaan tähän asti ei suuria pettymyksiä ole jouluaattona koettu, vaikka koko listaa ei joulupukki ole ikinä tuonut.

1 kommentti:

  1. sairasta menoa maailmalla..ton ikäne toivoo ipadin...seko penskalauma nykyajan maailmassa

    VastaaPoista

Pienetkin kommentit ilahduttavat minua suuresti!