sunnuntai 19. tammikuuta 2014

Vihaiset linnut, iloiset mammat - vapaalla naisseurassa


Eilen ajelin Vuokattiin ihan yksin. Vastassa Katinkullan kauniissa maisemissa oli kymmenkunta naista, joiden kanssa suuntasimme kokoustelun jälkeen (siis todellakin tällä kertaa ilman lapsia) Angry birds -puistoon kisailemaan. Ohjelmassa oli kahdeksanottelu: minigolfia, tanssimattoa, lämäriä jääkiekkomailalla, pesäpallon lyömistä, possun ampumista ja kiipeilyseinää. Kamerakin meinasi kokonaan unohtua laukkuun siinä touhutessa, alla vain pari kuvaa paikan päältä.


Kerran aikaisemmin olen kyseisessä puistossa käynyt, viime lokakuussa lasten kanssa (klik).
Tuosta reissusta jäi hyvä mieli, ja kaikki kolme viihtyivät erinomaisesti. Itse en silloin ehtinyt paljoa muuta kuin pienten perässä juosta, joten eilinen visiitti oli tosi erilainen. Voin suositella muillekin nais/aikuisporukoille vaikkapa synttärijuhlien ohjelmaksi! Hiki saatiin päälle, uudet lajit tuli testailua - ja vanhoja muisteltua.


Vietimme puistossa pari tuntia ja olimme sen jälkeen ihan poikki. Miten ihmeessä lapset jaksavat aamusta iltaan?!? 

Kisailun päälle ilta jatkui toki saunomisen ja illanvieton merkeissä ja päälle sai nukkua yöunet rauhassa. Ihanan rentouttava viikonloppu, kiitokset järjestäjille! 

2 kommenttia:

Pienetkin kommentit ilahduttavat minua suuresti!