Uusi perheenjäsen

Saanko esitellä: Meidän uusi, karvainen perheenjäsen.

Pentu kotiutui eilen, reilun seitsemän viikon iässä, ja on saanut tämän mamman unohtamaan kotihommat ja tuunausprojektit - nauttimaan lomasta. Tänään on lasten kanssa yhdessä tutusteltu koiraan, leikitty sen kanssa, silitetty, rapsutettu, ruokittu, ulkoilutettu. Aloitettu opettelemaan yhteisiä toimintatapoja ja luottamusta.

Meidän kolmesta lapsesta kaksi on pelännyt koiria käytännössä koko ikänsä ja pelko varsinkin vanhimmalla on ollut ajoittain niin voimakasta, että on esimerkiksi pitänyt markkinoilta lähteä samantien kotiin, kun ympäröivät (talutushihnoissaan rauhassa olevat) koirat ovat alkaneet hirvittää niin, että hän on huutavana kiivennyt syliin. Tyttö on halunnut voittaa pelkonsa ja haastanut itsensä esimerkiksi menemään kaverin koiranpentua katsomaan omasta ehdotuksestaan, mutta pelko on pysynyt. Tästä syystä koiraan luottamista ja sen rohkeaa hoitamista ja alistamista harjoitellaan varmasti vielä pitkään, mutta pitkä matka on tehty jo kuluneen vuorokauden sisällä. 

Kolmevuotias kuopus on lapsista se, joka jostain syystä ei ole missään vaiheessa pelännyt eläimiä. Hän onkin rohkeimmin leikittänyt pentua eikä ole kavahtanut ajoittain esiin tulevia hampaitakaan. Hänen kanssaan suurin työmaa taitaa olla siinä, että opettaa hänet alistamaan koiran silloin, kun koira yrittää pitää häntä tasavertaisena leikkikaverina, ja se, että hän antaa koiran olla rauhassa silloin, kun se haluaa levähtää.

Meille aikuisillekin tämä kaikki on uutta. Minulla ei ikinä ole ollut koiraa. Miehellä on lapsuudenperheessään ollut koira, mutta ensimmäistä kertaa hän on koiran päävastuullinen kouluttaja. Oppaita on luettu ja yhteisiä sääntöjä puitu.

Onneksi tämä perheen vauva vaikuttaa olevan erittäin hyvä oppimaan.Vihellyksestä pikkuinen tulee välittömästi luo, sen osasi jo meille kotiutuessaan. Tämän päivän aikana on ehditty opettaa, ettei keittiöön saa tulla ja illalla pieni jo nöyrästi kynnyksen takana katseli, kun keittiössä touhusimme. Koira on selkeästi ottanut minut ja miehen johtajikseen. Näistä on hyvä lähteä.

Eniten itseä mietityttää, miten lasten ja koiran luontevaa yhteiseloa voisi parhaiten tukea. Koirapelkoisen esikoisen pitäisi oppia itsenäisesti ruokkimaan ja ulkoiluttamaan koira silloin, kun me olemme töissä hänen kotiutuessaan koulusta jne.

Onko kenelläkään teistä lukijoista kokemusta koirapelkoisista ja lapsista ja koiranpennusta? Tai ihan muuten siitä, miten lapset ovat oppineet käsittelemään koiraa?