perjantai 24. lokakuuta 2014

Hyvän tuulen tuotteet



Muistatteko vielä pari viikkoa sitten pitämäni syksyiset Hyvän tuulen sisustuskutsut? Kuvia kutsukattauksesta ja tuotevalikoimasta täällä. Hyvän tuulen kotikutsukonsepti on uusi ja kiinnosti selvästi ainakin minun kaveripiiriäni, koska kutsuille saapui ennätysmäärä vieraita. Ja mikä parasta, jälkikäteen palaute oli pelkästään positiivista. Moni oli yllättynyt sekä laajasta valikoimasta että edullisesta hintatasosta.

Itse sain emäntänä 20% alennusta tilauksestani, joten tilailinkin sitten vähän isomman satsin. Joskus kutsuilla sortuneena tulee morkkis ja tuotteiden tultua kotiin ihmettelee, miksi on sellaisia tilannut. Nyt kävi kuitenkin niin, että melkein kaduttaa, etten tilannut vielä muutamaa ihanaa juttua lisäksi. Kaikkiin kotiuttamiini olen äärimmäisen tyytyväinen!


Pari kylttiä, "Find the Wonderful in Today" ja "P.S. I love you", olivat tarjousherätteitä, mutta aivan ihania sellaisia ja molemmille löytyi mielestäni täydelliset paikat meidän kodista.



Uusista astioista olen haaveillut jo pitkään, sillä ihanat Vaniljamme tahtovat loppua juhlissa kesken ja lasten juhliin olen useaan otteeseen ostanut kertakäyttölautasia. Nyt toivon mukaan ei sitä tarvitse tehdä, vaan uuden vaaleanpunaiset ja harmaat pilkkuastiat saavat korvata ne. Lautasten hinta oli 5€, mukien 3,50€ ja kun näistä sai vielä sen emännän alen, niin harvoin löytyy edullisempia. Tilasin sekä lautasia että mukeja molemmissa väreissä, minusta ne näyttävät parhailta yhdessä.



On ollut ihana huomata, etten ole perheessä ainoa, joka innostuu uusista, kauniista astioista. Tytöt ovat nyt jo useampana iltana pyytäneet kattamaan nämä pilkulliset - servettien kera tietysti.


Korurasioita olisi pitänyt ottaa kaksi: itselle ja esikoiselle! Ajattelin, että tämä ratkaisisi esikoisen korvistensäilytysongelman, mutta en raaskinutkaan olla laittamatta omia korujani tähän. Rasia on aivan ihana!

Alla olevan kannun visioin heti maljakkokäyttöön. Nyt asetin siihen orkideat, mutta Ikean kierrokselta olisi tarkoitus kotiuttaa vähän jouluisempia oksia uuteen maljakkoon.



Näiden lisäksi en voinut vastustaa sitä ihanaa ballerinataulua, jonka esittelin kutsupostauksessa, mutta otan siitä ihan omat kuvat sitten, kun saan sen seinälle oikealle paikalle.

Mikäli innostuit itse pitämään kutsuja Oulun seudulla, niin ota yhteys Heli Majavaan (heli.majava@gmail.com). Heli kävi luonani tuotteita esittelemässä ja Heli löytyy myös blogin Valkoista harmoniaa takaa (klik).

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Pienetkin kommentit ilahduttavat minua suuresti!