keskiviikko 20. toukokuuta 2015

Julkisuuspohdintaa


Unelmien talo- ja kotilehden toukokuun alussa julkaistussa numerossa vilahti pala meidän kotia ja siitä kiitoksena sain Olgan pullakirjan - se oli oikein piristävä yllätys postilaatikkoon kolahtaessaan. Nyt kirja odottaa telineessä mamman pullainspiraatiota. Lehteä en itse ole edes vielä nähnyt :D

Alkuviikosta sain sähköpostia Koti-Kalevan toimittajalta ja hän kyseli, saisiko tulla meidän kodista juttua tekemään. Ensin innostuin ja olin imarreltu siitä, että hän oli löytänyt tiensä blogiin ja kiinnostunut meidän talosta. Sitten alkoi kuitenkin vähän mietityttää, miltä tuntuisi avata koti lehdelle, joka tulee vähintään joka toiseen kotiin täällä meidän seudulla ja aika laajalla alueella meidän kulmien ulkopuolellakin. Miehen kanta oli selkeä ei ja ymmärrän sen. Asiaa ei helpota yhtään se, että toimimme molemmat opettajina omalla kylällä. Piirit ovat kovin pienet.

Blogikin on toki julkinen ja jokaisen luettavissa, mutta sitä ei kanneta jokaiseen kotiin silmien alle. Ja vaikka blogistakin minut varmasti helposti tunnistaa, en kuitenkaan tee sitä suoraan omalla nimellä. Jotenkin kynnys kirjoitella tänne tuntuu pienemmältä kuin avata ovi niillekin, jotka eivät muuten ehkä ole blogista kiinnostuneita, mutta törmäisivät siihen lehden sivuilla. Joku sisustuslehti olisi mielestäni eri juttu. Sitä lukisi todennäköisesti valikoitunut, sisustuksesta kiinnostunut lukijakunta. Ei koko kylä ja naapurikunnatkin.

Toisaalta harmittaa, että sanoin  mahdollisuudelle ei, mutta asia vaatii vielä kypsyttelyä.
Olisi kiva kuulla muiden bloggaajien kokemuksia blogin näkyvyydestä lehdistössä!


18 kommenttia:

  1. Olen samoilla linjoilla teidän kanssa, itsekin työskentelen Oulun seudulla sellaisella alalla että lehtien palstoilta jokainen varmasti saisi tietää harrastuksistani jos antaisin haastattelun ja sitä en halua , oma työni on kuitenkin toisinaan täynnä uhkakuvia koska työskennellään erilaisten ihmisten parissa joten täytyy ajatella perhettä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin on. Ja meillä on kaiken lisäksi omat lapset samassa koulussa. Ei ole ihan yksikertaisia juttuja nämä.

      Poista
  2. Mä olisin ainakin otettu saamastani huomiosta ja luulen, että suostuisinkin vastaavaan hommaan. Tosin minähän asun Espoossa ja tämä jo paikkana on niin iso, ettei varmaan kaikki tututkaan tajuaisi kuvien olevan meiltä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisi varmasti eri asia, jos en olisi töissä yli tuhannen oppilaan koulussa kilometrin päässä kotoa. Mutta eihän sitä tiedä, miltä asia kypsyttelyn jälkeen alkaa tuntua. Ihana, kun kysyttiin joka tapauksessa!

      Poista
  3. Samaa pohdiskelin tänään. Yllättävän julkista tämä bloggaaminen on ja yhteydenottoja eri aihepiireihin liittyen on tullut. Koko blogin aloittaminen oli näemmä askel kohti julkisempaa roolia. Minkään yksittäisen aihepiirin mannekiiniksi en ole halunnut ryhtyä, mutta esimerkiksi henkilöhaastattelun ammattini edustajana ja bloggaajana oon antanut. Lisäksi juuri tänään sanoin toimittajalle, että kaikki blogiin kirjoittamani on julkista ja saa lainata sitä jutussa, ja seison sen takana. Oon ajatellut koko ajan, että se raja vedetään jo siinä vaiheessa, kun siellä julkaisee asioita elämästään ja ajatuksistaan. Painettu media toki jotenkin moninkertaistaa näkyvyyden.

    Ehkä julkisuutta turhaankin pelätään. Aina on joku kateellinen, joka länkyttää, että ”Taas se tuokin patsastelee tuossa lehdessä”, mutta näitä ihmisiä löytyy, vaikka piileskelisi hiljaa kotona. Jos aihepiirin kanssa esiintyminen on luontevaa, niin olen antanut mennä. Rajanvedon kanssa kuitenkin kuuntelen itseäni ja etenkin kumppania.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos pohdinnoista! Ehkä mua täs eniten mietitytti Kalevan laajuus lehtenä ja tosiaan se, että sen näkee niin moni puolituttu tms. Ja se, että mitä siitä lapsille seuraan Mutta näitä asioita pitää pohtia ja kypsytellä.

      Poista
    2. Tuttuja tunteita. Varsinkin aluksi sitä luki kaikki jutut ja kuvat hirveällä itsekritiikillä läpi ja se oli itselle kauhean iso asia. Vaan ei mua enää kauheasti liikuta kenenkään puolitutun, tuntemattoman tai edes tutun mielipiteet.

      Kaleva tekee kivoja juttuja. Haluavat aina varmasti sellaisen jutun, että jokainen osapuoli voi olla siihen tyytyväinen. Se nettisivusto oli ainakin ennen sellainen törkypesä nimettömine kommenteineen, mutta niitä en oo käyny lukemassa. Semmoistahan se on netissä kaikkialla.

      Poista
    3. Uskon kyllä, että jutusta tulisi ihan mukava :)

      Poista
  4. Samaa pohdin itsekin ja yhdestä jutusta jo kieltäydyin mutta kun nyt tuli toinen niin elokuuSSA meille tulee toimittaja ja kuvaaja tekemään juttu meidän kodista. Aika jönnittävää kyllä, mutta niin ainutlaatuinen mahdollisuus. :) mutta ymmärrän kyllä tuon sun pointin kun ootte kumpikin opettajia pienellä paikkakunnalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sanopa muuta. Toisaalta mahdollisuus kyllä kiinnostaakin. Minäkin annan ajan kypsyä ja mistä sitä tietää vaikka vastaisin ensi kerralla eri lailla. Vinkkaahan sitten, kun teidän ihanasta kodista tulee juttu lehteen!

      Poista
  5. Meidän kodista on ollut juttua 3 aluelehdessä.Suurin levikki oli kuntayhtymän lehdessä eli 3 lähipaikkakunnalla. Itsekin pohdin tuota asiaa,moni nainen kaupassa kertoo lukevan blogia. Olen alkanut kirjoittamaan vain sisustus juttuja ja ajatellut,että jos siitä jollekin saan hyvänmielen niin olen iloinen. Mutta,ymmärrän pohdintasi. Itsekin työskentelen täällä meidän 3000 asukkaan paikkakunnalla arassaa ammatissa,minut tunnetaan ja minä tunnen monia. Mutta,olen ajatellut että tuosta minun blogista ei ole haittaa minulle eikä muille. Mutta,itse tiedät parhaiten.

    VastaaPoista
  6. Meidän likat oli kerran Forumin etusivulla ja juttu lehdessä tai kaksikin kertaa. Jutussa ei mainittu, kun kerran että äiti harrastaa bloggaamista - ei osoitetta ei mitään. tutuista vain käly oli sen siitä hoksannut ja alkoi kyselemään. Minäkään, kun en halua, että blogiin tullaan sen takia, että tuntee minut - joku kummin kaima lukee uteliaisuuttan. Ei taida olla, kun parikymmentä minun oikeaa kaveria/tuttua lukijana - paristi olen edes omaan fb-profiiliin arvonnan linkittänyt, enkä siinäkään maininnut, että meidän blogi.
    Mitä jos siis jutussa olisi vain teidän ihana koti ja sun etunimi - ei kuvaa teistä jne. ... ei paikkakuntaa, ei blogin osoitetta. Sillon ei väärillä perusteilla uteliaat tulisi lukemaan... Joka tunnistaa muuten kodin, mutta sisustu ei kiinnosta ei eksy blogiin tai blogin lukijalle ei lehden perusteella paljastu todellinen henkilöllisyys jne.
    Tuossa ammatissa on varppiin niin eri tavalla tarkkailun alla, kuten meillä on rekisteröity jos naapurin ope ajaa ilman pyöräilykypärää, mutta jos naapurin mummo tekee sen ei sitä edes hoksata :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D Mulla on pyöräilykypärä rikki enkä oo saanu uutta ostettua ja välillä oon sitten ajellu miehen kypärällä ja välillä ilman. On kyllä kieltämättä kynnys lähteä ilman jut tuosta syystä! :D Oma tyttökin sanoi alkuviikosta, että äiti sinä olet julkkis. Tarkoitti nimenomaan sitä, että kaikki oppilaat tuntevat minut ja niitähän meidän koululla riittää. Nuo sinun vinkit lehtijuttuun on kyllä hyviä, ehkä noissa puitteissa olis aika mukava lähteä mukaan!

      Poista
  7. Ai niin bongasin ainakin yhden tutun näköisen kuvan talo ja kotilehdestä - sieltä lukijoiden lähettämien kuvien palstalla? Oliko muuallakin - en ehtiny kun pikaiseen lehden selata.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei muualla kuin tosiaan siinä, eikä liittynyt blogiin. Oli sellaisen lukijakuvakilpailun kautta.

      Poista
  8. Nuo on sellaisia juttuja, jotka jokaisen pitää itse miettiä... mutta onneksi on tällaisia ihania blogeja, joissa pääsee kurkkimaan toisten kauniisiin koteihin ;)

    VastaaPoista

Pienetkin kommentit ilahduttavat minua suuresti!