tiistai 14. heinäkuuta 2015

Helpot kesäherkut




 




Täällä on vietetty pari harvinaisen rentoa lomapäivää. En ole aloittanut  mitään isompaa projektia, että voin auttaa miestä talonmaalaushommissa, mutta eilen ja tänään miehellä oli apuna pari ysiluokkalaista nuorta, joten minä olen saanut ihan vaan lomailla lasten kanssa. (Suosittelen muuten palkkaamaan noita nuoria avuksi pihahommiin tms. Meidän apupojat ovat perustaneet 4H-yrityksen ja sen kautta tekevät hommia, ja ovat todella tehneet työnsä tunnollisesti ja reippaasti!)

Vaikka aikaa on ollut, ei ruuanlaitto varsinaisesti inspiroi, joten eilen tekaistiin lasten kanssa helpoimman kautta lämpimät leivät: tonnikalaa, ananasta, aurajuustoa ja juustoa paahtiksen päälle ja uuniin. Pöytä katettiin nätiksi ja lapset innostuivat servettejäkin taittelemaan. Päästiin melkein juhlan tuntuun.

Tänään jatkettiin helppoa herkuttelua mansikkakakun merkeissä. En vaan voi vastustaa tuoreita mansikoita nyt, kun niitä saa! Mies teki meidän seurusteluaikoina minulle synttäriksi aina tällaisen helpon mansikkatortun kaupan valmiista pohjasta, joten siitä on tullut ihan juttu meidän perheessä. Ja mikä ettei, niin helppo ja hyvä herkku se on! Kermaa ja mansikoita torttupohjan päälle ja valmista nautittavaksi. Äkkiä upposi, vaikka yksi lapsista karkasi mummolaan ennen kakun valmistumista.

Mites teillä herkutellaan kesällä? Helpot vinkit olisivat enemmän kuin tervetulleita!

6 kommenttia:

  1. Mulla on sellainen puolentunnin piirakka resepti, eri täytteillä kun tekee niin saa vaihtelua :)

    VastaaPoista
  2. Onneksi jäi vielä kakkuun asti, vaikka tuo yksi hurlumhei oli niitä verottamassa! Täytyy varmaan itsekkin lähtä mansikoiden etsintään ja leipasta se mansikkakakku näin jälkikäteen, kun oikeeksi päiväksi ei mansikoita löytynyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, riitti pakastimenkin :D Ihana, kun lapsille terveelliset herkut maistui ja tosi mukava, kun on leikit sujuneet niin mukavasti noilla kahdella sosiaalisella tapauksella :) Taitaa muut tämän kadun lapset kaivata välillä omaa rauhaa, mut nämä kaksi sankaria jaksavat touhuta aamusta iltaan :)

      Poista
  3. Nuo mansikkapikakakut ovat kyllä kivoja! Meillä tehdään niitä myös ja myös mansikkakääretorttua, johon tulee päälle vielä kermaa ja mansikoita. Teen postauksen tortusta huomenna, tuu kurkkaan :) Kivaa keskiviikkoa!

    VastaaPoista

Pienetkin kommentit ilahduttavat minua suuresti!