perjantai 31. heinäkuuta 2015

Lasten Kööpenhamina - mitä tehdä, nähdä ja shoppailla


Päivä Kööpenhaminasta kotiutumisen jälkeen aloin miettiä, mitä minä tekisin samalla tavalla, mitä eri tavalla, jos tietäisin, mitä tiedän nyt. Alla meidän kootut vinkit Kööpenhaminan lomaan lapsen/lasten kanssa.

Tivoli on ehdottomasti ykköselämys lasten kanssa. Sisäänpääsylippu maksoi 99 kr (13-14€), ranneke 209kr. Kokonaisuudessaan samaa luokkaa kuin Linnanmäellä. Aikaa ja kärsivällisyyttä Tivoliin kannattaa varata, sillä jonottamiseen menee aikaa. 80 metriä korkea keinukaruselli oli melkoinen elämys! Me vietimme Tivolissa noin kahdeksan tuntia ja sinä aikana ehdittiin kiertää kaikki laitteet, joihin tyttö pääsi ja äiti uskalsi. Huvitusten välillä syötiin hampurilaiset viihtyisässä Woodhouse -ravintolassa. Jos haluaa selviytyä ruokailusta vielä nopeammin, on tarjolla myös hodareita ja muuta pikkupurtavaa kioskeista. Ostosmahdollisuudet Tivolin alueella ovat niin ikään valtavat (mm. Illums Bolighus -sisustustavaratalolla on siellä oma putiikki), mutta me pysyttiin niistä poissa ja keskityttiin laitteisiin.


Museot olisi jälkikäteen ajateltuna voinut jättää väliinkin. Maksoimme kimppalipun, jolla pääsi Ripley's Believe it or not -museoon, H.C. Andersenin museoon, Guinnesin ennätysten museoon ja sen vieressä olevaan Experimental -taloon. 


Näistä paras oli Ripley's Believe it or not, jossa nautimme varsinkin erikoisesta taiteesta: Huulipunalla maalatusta, vinyylilevyistä ja postimerkeistä askarrelluista, tupakantuhkalla taiteillusta jne. Jännä oli nähdä myös kaksipäinen vasikka ja muita luonnonmullistuksia. Kidustuskammio sivuutettiin nopeasti kädet silmillä.


Ripley'sin vieressä oleva Andersenin talo oli viehättä ja rauhoittava paikka, jossa sai kuunnella ja lukea Andersenin satuja. Sadut olivat tarjolla tanskaksi, saksaksi ja englanniksi, joten tällaiselle englanninopettajaäidillekin riitti työtä, kun yritti kuunnella satua ja kääntää sitä samalla. Ihana idea, mutta hieman haastava, kun satuja ei ollut suoraan lasten omalla kielellä.

Guinnesin museossa mielenkiintoisimpia olivat ehkä maailman pisin, lyhyin ja painavin ihminen, mutta näitä samoja pystyi osittain kummastelemaan myös Ripley'sissä. Tyttöä ennätykset kiinnostivat, mutta toteutus oli ehkä vähän aikansa elänyt.



Guinnesin museon yhteydessä ollut Experimental -osio oli tunnelmaltaan niin jännittävä, että käännyimme jo ovelta tytön toiveesta pois. Jäi vähän auki, mitä se olisi pitänyt sisällään.

Sadepäivän puuhana voisin suositella tuota Ripleysiä ja Andersenia, jos aikaa on, mutta ehkä mieluummin suuntaisin kuitenkin linnoja ihastelemaan.


Linnoja ihastelimme pääasiassa etäältä käsin kanaaliristeilyllä. Se olisi varmasti ollut hieno elämys auringonpaisteessa (useammat tutut tätä meille etukäteen suosittelivat), mutta me saimme niskaamme semmoisen sadekuuron, että ihan täysillä ei pystytty nauttimaan. 


Viimeisenä päivänä kävelimme Rosenborgin linnaan. Tyttö halusi käydä yhdessä linnassa sisällä. Tämä oli lyhyimmän kävelymatkan päässä ja siellä oli kiinnostavat kruununjalokivet, jotka ihastuttivat niin äitiä kuin tyttöäkin. Lisäksi Rosenborgissa on upeat puistoalueet ja tien toisella puolella myöskin viihtyisä puutarha-alue, jossa niin ikään olisi mukava viettää aurinkoista päivää.


Tivolin jälkeen eniten nautimme kuitenkin molemmat kävelystä kaupungilla. Nyhavn oli kaupunginsosista viehättävin ja siellä kävimme kahtena päivänä vohvelilla ja jätskillä (ja löytyipä sieltä melkoinen sisustusputiikkikin, siitä lisää myöhemmin.)




Nyhavnin lisäksi ei voi jättää  väliin hengailua ja shoppailua Strogetilla. Monen lapsen suosikkikaupat ovat varmastikin Lego store, Disney store ja Build-a-bear Workshop. 


Kun Legoland jäi tällä reissulla välistä, saatiin Lego storessa pientä lohdutusta tilanteeseen. Upeita, valtavia legorakennelmia, legojen irtomyyntipiste ja mahdollisuus koota oma lego-ukko. Täältä ostettiin luvatut tuliaiset pienemmille sisaruksille.


Disney-kauppa oli melko pieni New Yorkin versioon verrattuna, mutta kyllähän se prinsessalinnoineen lumosi vielä kolmasluokkalaisenkin tytön.


Lisäksi kannattaa poiketa Sostrene Grenessä, jossa on ihanaa pikkutavaraa niin sisustajalle kuin koululaisellekin Tigerin hintaluokassa ja helmenä lopussa lapsille oma poistumistie: Liuku kaidetta pitkin, tikapuut ja liukumäki. Äiti käveli tylsästi portaita alas.


Build-a-bear on oikein onnistunut amerikkalainen konsepti, joka on rantaunut Euroopassa vain muutamiin maihin. Tyttö oli innoissaan, kuin sai valita oman pehmolelun, jonka sisälle hän sitten laittoi sydämen ja valitsi pehmolle omat luonteenpiirteet ja vahvuudet. Sen jälkeen pehmo täytettiin yhdessä työntekijän kanssa, ommeltiin kiinni, valittiin vaatteet ja tehtiin syntymätodistus. Tyttö sai erityisen mieleisen tuliaisen täältä kotiin, eiköhän se pysy matkassa useamman vuoden. Pikkusisko saattaa olla vähän kateellinen...

Build-a-bear sijaitsi vähän matkan päässä Strogetista Tivolin pääsisäänkäynnin vieressä.



Strogetin lisäksi käväistiin shoppailemassa Copenhagen mallilla Fisketorvetilla. Se oli iso ostoskeskus, josta olisi löytynyt vaikka mitä elintarvikkeista, sisustustarvikkeiden kautta vaatteisiin - niinkuin nyt ostoskeskuksista yleensä. Myös elokuvateatteri oli samass rakennuksessa. Me taidettiin tehdä isoimmat ostokset aivan liian houkuttelevassa irtokarkkikaupassa.




Ruuat me valitsimme aika tylsästi ihan Burger Kingistä ja Hard Rock Cafesta. Joskus tylsä on kuitenkin lasten kanssa helppo ja varma valinta, ja kyllähän nuo Hard Rock Cafen burgerit aina minullekin maistuvat. Samalla saatiin levähtää ja lukea Whatsapp-viestit ravintolan Wifin kautta. Palvelu oli erinomaista!


Iltapalaksi napattiin matkaan hodareita katukioskeista. Ne eivät paljoa kadulla maksaneet ja hyvin maistuivat tytölle.

Majoitukseen oltiin enemmän kuin tyytyväisiä! Valitsin Tivoli hotellin sattumalta hotels.comista ja se ylitti kaikki odotukset. Huoneet ja yhteiset tilat olivat todella siistit, lapsille oli omaa ohjelmaa, viihtyisä uima-allas ja ylimmän kerroksen baarista erinomaiset näkymät kaupungin iltavalaistuksessa. Sateenvarjon sai vastaanotosta lainaan ja pyöränkin olisi voinut vuokrata. Matkaa päärautatieasemalle ja Tivoliin oli noin kilometri, sen jaksoi tyttökin hyvin kävellä. Ja se Fisketorvetin ostoskeskus oli vieläkin lähempänä! Hinta löytämässäni hotellitarjouksessa oli reilun 100€/yö. Maksaisin sen mielihyvin uudestaan noin hyvästä palvelusta ja ylellisistä puitteista!



   

Ensi viikolla teen vielä yhden postauksen Kööpenhaminen sisustusliikkeistä, sitten yritän taas kääntää hetkellisesti matkailublogiksi kääntyneen blogini takaisin ruotuun.

Mukavaa viikonloppua!


10 kommenttia:

  1. Siellähän oli vaikka mitä ja tuo linna ja kruunut on ihania.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä! Ensi kerralla jättäisin enemmänkin aikaa linnojen kiertämiseen. Ja odotahan vielä ne sisustuskuulumiset ;)

      Poista
  2. Miten matkailu onkin niin ihanaa?
    Vaikka tämä jälkipyykki onkin rasittavaa. Tässä on jo päivä pesty pyykkiä vaikka reissattiin vain Helsinkiin puolison kanssa kahdestaan.
    IHania kuvia ja paljon puuhaa teillä ollut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä matkailu tosiaan piristää aina, ja toisaalta kotonakin on mukavampaa kun käy välillä tuulettumassa muualla. Ihanaa, että olette päässeet kahdestaan reissuun!

      Poista
  3. Hei, kiitos vinkeistä. Tällä hetkellä juuri Kööpenhaminassa lasten kanssa ohikulkumatkalla. Onneksi löysin blogisi, hyviä vinkkejä missä käydä! 👍 -Mira-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosi ihana kuulla, että tästä on jollekin hyötyä! :) Mukavaa Kööpenhaminan reissua!

      Poista
  4. Voi että. Tuo tyttö on kyllä valloittava! :) Voin vaan niin kuvitella kuinka ihanaa molemmilla teillä on ollu! Ja hassua ajatella sitä, että nyt sinä oman tyttäres kans reissaat, kun joskus se olin minä pikkusisko siinä vieressä huvipuistolaitteissa :) Elämä on kyllä ihan ihanaa monesti. Ja erityisesti ihmeellisyyttä täynnä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt vasta kommentoimassa tähän 😃 Ei siihen välttämättä mene niin pitkään, että matkustellaan yhdessä omien tyttärien kanssa 😉

      Poista
  5. Mekin juuri puolitoistavuotiaan tytön kanssa Köpiksessä kahdestaan ja blogia lukiessa tuli jo ideoita seuraaville reissuille. En malta odottaa, että tuo kasvaa vähän! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi että, nauttikaa! Itselläkin matkakuume taas nostaa päätään, kun luen kesän matkakuulemisia 😊

      Poista

Pienetkin kommentit ilahduttavat minua suuresti!